Kuutti löytää (viimeinkin) uuden kodin
Vanha ysi-Norppamme Kuutti on jo tovin odotellut uutta kotia ja omistajaa. Jotenkin vaan aikaansaamattomuuden tunne on ottanut niskalenkin ajatuksesta, että jonkin huhti-toukokuun nimissä pitäisi laittaa yksi norppavene myyntikuntoon ja toinen valmiiksi veneilykauden koitoksia varten. No, tänä Herran kewäänä 2022 se sitten tapahtuu. Kuutti on saamassa niin hyvän kodin, että on vaan pistettävä tuulemaan. Vene siivotaan perusteellisesti sisältä ja ulkoa, pinnat kunnostetaan ja repsottava takakaide kiinnitetään tukevasti paikoilleen. Tekniikan toimivuus jännittää etukäteen eniten. Kaikki toimii kuitenkin yllättävän hyvin. Ainoastaan vanha valopetrolilämmitin tuomitaan vesilintuun heitettäväksi, kun siihen ei oikein enää saa varaosiakaan. Moottori hörähtää käymään ja kukkumaan ja Kuutti kyntää koeajolla Saimaan aaltoja ihan kuin silloin ennen. Kesäkuun alkuviikolla Kuutti on valmis matkaamaan Keiteleen suuntaan, Pekan kyydissä, kuinka ollakaan. Hyviä seikkailuja ynnä pehmeitä kiviä Kuutille jatkossakin!
Veneilykauden -22 alkuasetukset
Marjukan kesäkunnon kanssa ollaan ennätyksellisen myöhässä paitsi edellä mainittujen, myös muutamien muiden syiden takia. Kevät viipyilee ankarasti, eikä kipparin potema koronatauti nro 2 myöskään lisää laittotoimien tarmokkuutta. Marjukka heittää talviturkkinsa vasta kolmas kesäkuuta.
Kriisi ja konflikti jyllää Ukrainassa edelleen, ja tällä on omat kerrannaisvaikutuksensa Saimaan rannoille asti. Helpollahan tässä päästään, kun merkittävin henkilökohtainen harmi on kallis polttoaine ja energia. Marjukka on kokoisekseen veneeksi kovasti pihi dieselin kulutuksessa, mutta esim. parin edellisen kesän mailimäärillä polttoaine on aika merkittävä kuluerä veneilyharrastuksessamme. Suunnitelmana on siis suosia Savonlinnan eteläpuolisia järvialueita, viettää pidempiä aikoja paikoillaan ja koluta retkisatamien lähivesiä kajakeilla. (Esimerkin vuoksi mainittakoon, että kesäkuiselle puruvesireissulle dieseliä tankattiin Marjukkaan 2,40 € litrahinnalla).
Niin, kajakeilla. Meidän vanhat ilmatäytteiset kajakkimme alkavat olla elinkaarensa ehtoopuolella. Kaksikkokajakki kärsi kohtalokkaita vaurioita Riikka-rajuilman kynsissä edellisenä kesänä. Kaksikkoakin vanhempi yksikkö on vielä tänä kesänä käytössä, vaikka vuotaakin jo jonkin verran. Ilmat lähtevät vähitellen pihalle, joten päiväretki vaatii ahkeraa pumppaamista vähintäänkin matkaan lähdettäessä. Kaveriksi yksikkö saa uuden sit-on-top-mallisen ämpärimuovisen kalastuskajakin, joka saa kutsumanimensä värinsä ja muotonsa perusteella. Pannaani on lyhyt ja leveä ja mahtuu Marjukan tuulilasin lyhentämälle yläkannelle kuin nakutettu.
Niin, kalastuskajakki. Harrastin aikoinani, varhaiskeski-iän poikamiesvaiheessa, viehekalastusta melko innokkaasti. Muistona niiltä ajoilta varastossa on koko joukko vapoja, keloja ja vieheitä. Sitten homma jäi. Tuli taas lapsia, valo-& videokuvaamista, isompia veneitä ja muuta sellaista. Kaikkea ei ehi, vaikka haluaisi, ja olen pelkistämisen kannalla. Mieluummin keskittyneesti harvempia kuin pintapuolisesti monia asioita. Nyt alkaa kuitenkin vanha suola janottaa, kuten on tapana sanoa. Viehekalastus tuntuisi sopivan kauden muihin reunaehtoihin mainiosti. Lunastan itselleni täten viehekalastusluvan varmaan vuosikymmenen tauon jälkeen. Suunnitelmissa on meloskella ja kalastella kaikessa rauhassa, kun ei pidetä niin kovaa kiirettä paikasta toiseen menemisen kanssa. Jos ei tule kalaa, niin tulee ainakin melottua. Lupaan itselleni, että en hankkisi uusia kalastusvälineitä, kun vanhojakin on läjäpäin. Lupaus pitää, melkein.
Ämpärimuoviset kajakit sen sijaan lisääntyvät kesän ja syksyn kuluessa kuin sienet sateella. Ihan kuin Marjukka saisi pentuja.
Veneilykauden -22 alku
Pääsemme liikkeelle kesäkuun toisella viikolla ja aloitamme ”kotisaarten” kierroksella. Vähän kuin tervehtisi vanhoja tuttuja puolen vuoden eron jälkeen. Hei taas Satamo, Ilkko ja Ruuho! Pannaani on pakattu lähtiessä mukaan kyytiin ja sitä pitää tietysti heti päästä testaamaan. Kalastuskajakille tyypillisesti kiikkerä ei ole hän mutta ei myöskään kovin suuntavakaa tahi kovin nopea. Hauska vehje lähisopukoiden koluamiseen ja kalastukseen sillä kalastuslupani oikeuttamalla yhdellä vavalla. Heittäminen onnistuu kivasti, voi uistella oheen kuuluvan vapatelineen avittamana ja mukaan mahtuu vielä pari vieherasiaa ynnä haavi. Terävämuotoinen järviaalto pyrkii helposti sisäpuolelle, joten mikään kylmien kelien mukavuuslaitos Pannaani ei ole. Leppoisaan kesämeininkiin henkisesti yhteensopiva sen sijaan hyvinkin, on.
Myyttinen kymppi
Ruuhossa on viimein tilaisuus kokeilla Pannaanin kalastusominaisuuksia oikein kunnolla. Vesi on alkukesäiseen tapaan korkealla, joten pääsen melomaan saaren kannasten yli ja päädyn lopulta Pajarinsärkän hiekkapohjaisten kaislikoiden äärelle. Aiemmat testiheitot eivät ole matkan varrella tulosta tuottaneet ja päätän kokeilla paikkaa, jossa vesi olisi ehkä hieman muuta ympäristöä lämpimämpää ja valitsen vielä vieheeksi hidasta uittoa kestävän muovilötjäke-vaappu-hybridin. Heitto, pari kammen pyöräytystä, odotus, pyöräytykset, odotus. No ei tunnu toimivan tämäkään. Josko vielä pidempi odotus ja hitaampi kelaus tuottaisi tulosta … ja sitten on ottitapahtuma käsillä! Aluksi meno on vähän laiskanlaista, mutta voimaa kalalla tuntuu potkuissaan olevan. Päädyn lopulta Pannaanin kanssa kyytiläiseksi, kun haukioletettu kiskoo meitä melko vaivatta pitkin kaislikon reunaa ja vähän sen sisälläkin. Lajimääritys varmistuu, kun kala näyttäytyy ensimmäisen kerran. Sehän on iso! Meniskö kymppi rikki!? Syke kiihtyy myyttisen raja-arvon äärellä. Tuota ei saa päästää karkuun! Kuinka se nostetaan kalastuskajakin kyytiin ilman että päädytään kylmään molskahdukseen? Sen verran on kalastuskokemusta selkäytimeen pinttyneenä, että homma pysyy hanskassa ja väsytetty kala siirtyy niskapainiotteella Pannaanin kyytiin (kalastuskajakkiin on itse asiassa helppo nostaa saaliita, kun laitakorkeus on niin pieni). Totean pian, että irti pääsemisestä ei ollut vaaraa, kun viehe on syvällä kalan kidassa ja kurkussa. Aivan liian syvällä, että sitä voisi ajatella laskevansa elinkelpoisena takaisin veteen. Joudun siis tappohommiin ja samalla tietysti saisin kalan mitat selvitettyä. Puntarin käyttö yli metrisen painavan kalan kanssa saattaisi olla kajakissa aika hankalaa. Hauki on kuin onkin yli kymppikiloinen, 110 cm pitkä ja päätyy fileinä Marjukan jääkaappiin. Ristiriitaiset tunteet vellovat pääkopassa. Kalastin aikoinaan vuosia edes näkemättä yli kymppikiloista kalaa ja siinä se nyt on, heti (melkein) ekalla kunnon reissulla kalastuskajakin kanssa. Nollautuuko aloittelijan tuuri, jos pitää yli 10 vuotta taukoa kalastushommista? Ja onko sillä nyt sitten lopulta merkitystä, painaako kala esim. 9,8 kg vai hitusen yli 10 kg? Muutamasta grammasta kiinni voiko (kuvainnollisesti) sytyttää sikarin ja poksauttaa kuohujuoman? Semmoista inhimillistä turhamaisuuttahan tuo on. Silti tuntuu jotenkin erityiseltä, kun myyttinen kymppi viimein ylittyy. Meikä on yli kympin äijä!
Savolaisia norppia
Kesäkuu lähestyy puoliväliä ja me Savonlinnaa. Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakuntaraja halkoo Ruuhon saaristoa, joten pieni on askel siirtyä lähivesiltä kaukomaille. Viikonloppuretken nimissä ei Marjukalla Savonmaalle ennätä, joten maakuntarajaan assosioituu tämmöinenkin mielikuva. Rokansaareen sen sijaan assosioituu mielikuva leppoisista sauna- ja uintihetkistä, joten sinne päin siis! Norppa- ynnä muitakaan veneitä ei vielä hirveästi matkaseurana liiku. Norppaeläimiä sen sijaan näemme useasti, pari kertaa vielä Puruvedelläkin, kunhan sinne asti kuun lopussa ennätämme. Ainut tänä kesänä kuvattavaksi antautuva yksilö uiskentelee Rokansaaren ja Rokansalon välisessä virtasalmessa.
Näkymätön mysteerihasardi
Ajamme norppahavaintojen saattelemana pitkää siirtymää kohti Savonlinnaa, mutta kaupunkisatamaan ei huvittaisi mennä ihan vielä. Päätämme parkkeerata Pitkän Pihlajaveden rannalle retkisatamaan, jossa näyttäisi olevan retkeläisiä, vaikka yhtään venettä ei näy. Lossi kuljettaa autoja saaren ja mantereen välillä ihan sataman vierestä. Emme usko lossin meitä juuri liikkeillään häiritsevän, kun paikka vaikuttaa kivalta kaikin puolin muuten. Marjukka laituriin ja koirat pissatukselle. Kävelemme kohti lossirantaa, jonka tuntumassa pintautuu jälleen yks norppa vähän väliä. Seuraamme varsin pelottomalta vaikuttavan vesinisäkkään touhuja. Sitten tapahtuu jotain erikoista. Nuorempi dandy-koiristamme, Lenny, ottaa kaikesta päätelleen jonkinlaista kipeää tekevää osumaa jostain. Koira pomppii ympäriinsä ja ravistelee päätään. Epäilemme heti käärmeen puremaa, vaikka itse syyllistä ei saada näkyviin etsinnästä huolimatta. Aika nopeasti epäilyksemme varmistuu oikeaksi koiran oirehdinnan perusteella. Lenny on kantokunnossa ja sen kuonossa on kaksi verta vuotavaa pistohaavaa. Pistot ovat huomattavan kaukana toisistaan, joten olisiko kyy saanut kuonoon useamman tuikkaisun..
Onnea onnettomuudessa..
..kun retkisatamassa on retkeilemässä autolla liikkuva koiraihmisperhe. Lenny ja Pia saavat nopeasti kyydin päivystävälle eläinlääkärille ja potilas pääsee nesteytyshoitoon. Suuri kiitos avuliaille kanssaihmisille! Kipparin hommaksi jää siirtää vene Savonlinnaan. Matkalla on aikaa olla huolen painama, ottaa valokuva vastaan tulevasta laivasta ja spekuleerata. Mitäpä jos tapahtumapaikka olisi ollut saaressa ja ainut kulkuväline Marjukka, verkkaisesti liikkuva veneemme, jolla ei voi parkkeerata ihan minne tahansa. Skenaario on kieltämättä ollut mielessä aikaisemminkin. Saarista ei aina pääse kovin nopeasti sivistyksen pariin ja entä jos jotain sattuu silloin kun kippari on yksikseen liikenteessä. Onneksi sisävesillä on varsin kattava mobiiliverkko ja joskus hyvää onnea mukana.
Mobiiliverkko välittää Törninpyörään parkkeeranneelle kipparille tiedon, että koirapotilas on hyvässä hoidossa ja kotiutumassa illan kuluessa. Odotellessa on aikaa ottaa pari valokuvaa idyllisestä näkymästä.
Lennyn vointi on olosuhteisiin nähden kohtuullinen. Jäämme kuitenkin Savonlinnaan pariksi päiväksi siltä varalta, että potilaan tila menisi huonompaan suuntaan. Oltaisiinpa sitten lähellä tarvittavia palveluja. Tarkkailun lomassa kamera pääsee lyhyelle ulkoilulle.
Suvisydännä Punkaharjulla
Hellekausi alkaa juuri sopivasti. Koira on toipunut koettelemuksestaan mutta ihmiset eivät saa tapahtunutta takaraivostaan. Nelijalkaiset koluavat heinikoita, kivikoita, risukoita ja terassinalusia entiseen malliin aiheuttaen pelonsekaisia tuntemuksia lauman kaksijalkaisten parissa. Käärmehavaintoja on täälläkin – ovat onneksi ranta-sellaisia. Muuten on ihan leppoisaa.
Puruvesi – kesän lakipiste
Nuorisolainen saa kesäduuninsa ohella koirat huolehdittavakseen. Me vanhat jatkamme Marjukalla Puruvedelle, joka on kesän pohjoisin veneilykohde. Taitaa olla eteläisin pohjoisin venereissun piste ikinä norppailu-uramme aikana! No, jostain on tingittävä. Toteutamme vastapainoksi kesäsuunnitelman toistakin puolta, eli patikoimme ja kajakoimme saarikohteita entistäkin tarkemmin. Ensimmäisenä kohteena on Puruveden vakio, Petrinsaari ja toisena tuttu paikka tasan 10 vuoden takaa, eli Linnasaari. Valokuvaaja on varmaan pelännyt, että kamera sulaa helteessä, kun ei ole uskaltanut ottaa kuvia laisinkaan..
Aivan kesäkuun viimeisille päiville kamera kaivetaan esille. Marjukka siirtyy redille Puruveden Pihlajaniemenselän pohjoisosaan, Lintusaaren kupeeseen. Siellä kajakit lasketaan vesille ja käymme melomassa Raikuun kanavareitin ees-taas. Uupuneet melojat viettävän helteisen päivän jälkeisen yön edelleen redillä Lintusaaren kupeessa. Marjukka tarjoaa ihmisille kaiken tarvittavan tähän hetkeen ja kun ei ole koiria pissitettävänä, niin mikäs on idyllisessä järvimaisemassa kelluessa. Aivan kesäkuun viimeisenä päivänä käymme tutustumassa Romu-Heikin erikoiseen tarinaan Hytermän saaressa ja sitten jälleen redille Eevansaarten tuntumaan. Edelleen on hellettä 30 plus-asteen voimalla. Melomaan tekee mieli vasta illemmalla. Aamulla heräämme heinäkuuhun.
Jutut Raikuusta ja Hytermästä löytyvät kuvineen Puruvesi-sivulta. Kuvia pikkukaloista rantamatalassa ja redillä kellunnasta seuraavassa:
Piipahdus Punkaharjulla, Vaahersalon tukikohdassa
Kalaan ja saunaan! Pannaani pääsee taas toteuttamaan perimmäistä tarkoitustaan.
Taivaallisen draaman Savonlinna
Heinäkuu hiipii kohti puoltaväliä ja olemme Savonlinnassa ensimmäistä kertaa Kasinon laiturissa. Ohjelmassa torit, kaupat, alennusmyynnit ja sen sellaiset. Illemmalla käymme kävelyllä Savonlinnan mahtavissa ulkoilusaarissa, joihin pääsee kävelysiltoja pitkin. Yritämme ajoittaa patikkamme ukkoskuurojen väliin ja vaikka taivas näyttää koko ajan dramaattisemmalta, selviämme hommasta kuivina, juuri ja juuri. Olen saattanut todeta tämän jossain aikaisemmassa kirjoituksessani mutta kerrataan: Savonlinnassa on ainakin kesäisin usein komeita taivaan ilmiöitä ja sama pätee vielä vahvemmin Heinäveteen. Emme ole milloinkaan onnistuneet taittamaan Heinäveden reittiä ilman sateita emmekä ole koskaan yöpyneet Heinäveden satamassa ilman komeaa ukkosnäytelmää Kermajärven yllä. Tämän kesän voimallisimmasta taivaanilmiöstä vastaa siis Savonlinna, kun emme tällä kertaa lähde tavoittelemaan pohjoisempia vesiä, vaan matka taittuu vähitellen kohti etelää ja kotivesiä.
Koukkuniemi
Kongonsaaren Koukkuniemi on usein ollut heinäkuussa hyvin suosittu veneilijöiden päivä- ja yöretkikohde. Vähän jännittää, mahtuisimmeko sekaan varsinkin, kun tuuli tuntuisi käyvän kohteeseen ikävästi. Pohjoisesta lähestyttäessä Koukkuniemen kansoittuneisuus selviää vasta ihan kalkkiviivoilla, mutta nyt voimme huokaista helpotuksesta ja ihmetyksestä. Eihän täällä ole kuin yksi vene, joka sekin jättää satamapaikkansa hetkeä myöhemmin. Saamme siis varata niemen tuulensuojaisimman sopukan Marjukalle. Ankkuri perään, keula kiinni rantaan ja takakannelle oluttölkin kanssa vahtia pitämään. Matkan varrella näimme pari kolme rantakäärmettä uimasillaan, mutta nyt tuolta näyttäisi tulevan kyy kohti parkissa olevan Marjukan kylkeä. Otus joutuu muuttamaan suuntaansa ja päätyy keräämään voimia rannalle Marjukan keulan viereen. Olo on helpottunut, kun koiria ei ole matkassa. Uskomme pärjäävämme saappainemme vähän kyisemmässäkin maastossa. Melomme taas lähivesiä ja melkein ehdimme Marjukan suojiin ennen sateen alkua. Illat ovat hämärtymään päin ja kävelyretki kameran kera tuottaa kansantaidetta.
Juuvinsaari – Puumala – Satamo – Halkosaari
Kippari taittaa kotimatkaa Marjukan kanssa kaksisteen ilman erityisempiä yllätyksiä. Poikkeuksena Satamossa käynti, jonne poimitaan mukaan tuttavaperhe tenavineen ja nähdään semmoinenkin juttu, että saunareissulle saareen voi hyvin tulla vanhalla lentokoneella! Sitten on aika kiinnittää Marjukka pitkästä aikaa kotilaituriin Halkosaareen (26.7.).
Jalat tukevasti rantaviivan kuivalla puolella – kuvia kotipiiristä
Elokuisia viikonloppuja vesillä
Nostoja: hellettä, tuulista, pitkästä aikaa Peräsaaressa sekä Mustikka!
Mustikka on 13 jalkainen evällinen kajakki, joka on suht leveä ja vakaa, mutta toimii matkamelonnassa ihan eri levelillä Pannaaniin verrattuna. Mustikka on ”ihan oikea kajakki” ja se mahtuu Marjukan kävelykannelle kuin nakutettu. Sillä on turvallisen tuntuista meloa kovemmassakin kelissä. Mustikka ehti olla kaudella -22 käytössä jo jonkin verran. Tykkäsin!
Kuvasatoa
Sitten kesä on jo mennyt.
Jälkikirjoitus
Myöhään syksyllä joukkoon liittyy vielä Mansikka, 17 jalkainen (= yli 5 metrinen), peräsimellinen oikea merikajakki. Mansikkaa pääsen kokeilemaan vain kolmesti. Sitten jäiden tulo katkaisee melontakauden ikävästi. Seuraavaa avovesikautta odotellessa!
