Laivakoirat
Elämässäni on ehtinyt olla kuusi koiraa, joista viisi on toimittanut menestyksellisesti laivakoiran virkaa. Viidestä kolme on ollut australianterrierejä, yksi skotlanninterrieri ja viimeisimpänä dandiedinmontinterrieri. Pienet terrierit ovat hyviä laivakoiria kätevän kokonsa ja sopeutuvaisuutensa takia. Koira viihtyy siellä missä muukin lauma ja saaressa römynnyt otus on suht helppo puhdistaa isommista risuista ja männynkävyistä ja sitten nostaa veneeseen.
Siiri ja Velmu jakoivat aikoinaan laivakoiran vaativan pestin. ”You cannot pass!”
Velmu varmistaa, että perämies ei poikkea suunnasta Puruveden selillä. Skotin kanssa pitää olla erityisen tarkkana veneessä ja vesillä. Se ei nimittäin osaa uida. Kerran Velmu lipesi matalalta laiturilta veteen ja ohimenevän hetken ehdin katsella kuinka se vajosi kohti pohjaa, tarmokkaista uintiliikkeistä huolimatta. Anatomia vei voiton yrityksestä. Hyppäsin perään ja onneksi ehdin napata koiran nopeasti kuiville.
Siiri ja Kuutti
Viimeisimpänä viranhaltijana toimii dandy Liipuska. Tässä vielä jungmannina Siirin valvonnassa.
Rannan valtias.
Liipuska sai kesäkuussa 20 kaverikseen Lenninkäisen, tarmokkaan dandypojan.
Lokit
Nauru, harmaa, kala, selkä ja pikkulokki. Harva niitä kaikkia erityisesti rakastaa, mutta toisaalta on vaikeaa kuvitella järviluontoa ja vesillä oloa ilman lokkien läsnäoloa. Lokki on kevään eka ja syksyn vika. Kalamiehen seuralainen ja seuraa laivaa kuin … no, lokki. Melojan ne pitävät valppaana pesimäaikaan. Ei jää epäselväksi, jos kajakki lipuu lokkien ja tiirojen mielestä liian lähelle pesimäluotoa.
Tiira
Västäräkistä ja pääskysestä vähäsen
Västäräkit ja pääskyt ovat saimaalla veneilevän vakioseuralaisia samaan tapaan kuin lokit ja erilaiset pullalinnut. Sympaattisimpia kaikista jos minulta kysytään, eivätkä ollenkaan niin sotkuisia kuin muut lentävät ystävät. Kaiteelle istahtava pääsky tai rantaviivassa keikkuva västäräkki – vähänkös piristävää!
Rantasipi
Hermostuneen oloinen lintu lentää tihein siiveniskuin vedenpintaa viistäen ja laskeutuu rantakivelle. Pyrstö keikkuu, terävä varoitusääni täyttää ilmatilan, kun lintu jo kohta taas jatkaa lentoaan seuraavalle rantakivelle. Ei epäilystäkään, olet kohdannut jälleen yhden, kesäiselle Saimaalle erottamattomasti kuuluvan lintulajin. Rantasipin touhua katsellessa juolahti erään kerran mieleeni, että on myös ihmisiä, joilla on rantasipimäinen toimintatapa. Tyypin tunnistaa aina välillä työelämän henkilögallerioista ja tiimiympyröistä. Onkohan rantasipilläkin stressihorminitasot pesimäaikaan koholla?
Tikat
Saimaan saaret ja rannat tarjoavat tikoille oivalliset elinolot, vaikka onkin todettava, että moni saari on ontoksi hakattu, ja puustoa on aina vain kapeammaksi käyvällä rannan suojavyöhykkeellä. Onneksi käpytikalle riittää edelleen männynkäpyjä pajoihinsa, rannoilla vanhaa lehtipuuta valkoselille ja harmaapäille ja hevosmuurahaisia palokärjille. Ilahduttavan usein rantapuuta koputteleva tikka on valkoselkäinen. Ehkä minulla on käynyt hyvä tuuri saaria samoillessa.
Saimaan soundtrack
Saimaan luonnon äänimaailma vaihtelee vuodenajasta ja tietysti myös paikasta riippuen. Keväällä linnut ilmoittautuvat pesimäpuuhiinsa äänekkäästi. Lokit aloittavat mutta heti kun järvestä löytyy sulaa, liittyvät laulujoutsenet ja kuikat mukaan. Aikainen lintu on myös kaulushaikara, jonka kauas kantava matala puhaltelu säestää keväisiä iltoja. Kevät on jo pitkällä, jos sattuu olemaan onnekas ja kuulemaan kuhankeittäjän viehkoa ääntä rantalehdon suojista. Kuhankeittäjää ja kaulushaikaraa on vaikea nähdä, vaikka ääni kuuluisikin, mutta härkälintu sekä näkyy että kuuluu! Lintu on nimetty varsin osuvasti, eikä ole vaikeaa arvata, onko nimeämisperuste kuuluva ääni vai näkyvä olemus. Härkälintujen tapa pitää myöhäisillan kokoontumisajoja yhteisen laulutuokion merkeissä saattaa kruunata sinunkin iltahetkesi saimaa-idyllissä. Jo aiemmin palstatilaa saaneet västäräkki ja haarapääsky ovat myös kiinteä osa Saimaan kesäistä äänimaisemaa. Syksyn tullen järvimaisema hiljenee, mutta lintujen syysmuutto palauttaa äänet ilmatilaan taas joksikin aikaa. Lähestyvän hanhiauran kuulee usein ensin ja sitten tietää etsiä silmiinsä taivaan korkeuksissa lentävät etelänmatkaajat. Tässä valkoposkihanhia.
Pullalinnut
Pullalinnut ovat vesilintulajeja, jotka ovat kesyyntyneet ja oppineet urbaanin ympäristön tavoille niin, että ne hyödyntävät ihmisten rakentamia ympäristöjä ja ihmisen läsnäoloa kaikissa elämänvaiheissaan. Perinteisin suomalainen pullalintu on sinisorsa, joka on elellyt kesynä rannoilla ja satamissa jo ties kuinka kauan, mutta mielenkiintoista kyllä, pullalintujen lajikirjo on koko ajan kasvamassa. Pullanpalaa voi veneen vierellä olla nykyään kärkkymässä myös koskelo, haapana tai tavi ja uikut saattavat viihtyä hyvinkin urbaanissa ympäristössä. Oma lukunsa ovat hanhet. Muistan, kuinka eksoottisia valkoposkihanhet olivat nuorelle lintuharrastajalle, joka tunnisti lajin valtavista arktisten hanhien muuttoparvista. Ei tullut mieleenkään, että muutaman vuosikymmenen päästä Helsingin puistoissa olisi valtava ongelma joka puolelle levittäytyvistä valkoposkihanhipesueista. Saimaan rantakaupungeissa vastaava ongelma ovat kanadanhanhet. Linnut sinänsä ovat komeita ja keltahöyheniset poikaset söpöjä mutta esim. Savonlinnan kaupungin ranta-alueilla pitää todella katsoa, mihin astuu. Jätössotku on melkoista. Eläimet ovat sopeutuneet ihmisen elämäntapaan. Ehkä ihmistenkin pitää joskus sopeutua eläinten uudenlaiseen läsnäoloon, koska samassa veneessä tässä lopulta ollaan. Luonnon ja eläinten olemassaolo ei voi oikeutua vain silloin kun se on söpöä ja sisäsiistiä.
Ilmavaara!
Saimaan saarissa pesii monenlaisia petolintuja, mutta useimmin ainakin oma huomioni kiinnittyy kahteen lajiin, nuolihaukkaan ja sääkseen. Nuolihaukka saattaa syöksähtää nopein siiveniskuin saaren suojasta joko saaliin perässä tai tutkailemaan pesimärauhaansa häiritsevää kulkijaa. Pari kertaa ilmakuvauspuuhissa ollut kuvauskopterini on saanut haukan hätistelemään outoa ilmatilan loukkaajaa tuonnemmas. Tämän videoklipin lopussa haukka tekee tuttavuutta dronen kanssa.
Sääksi on Saimaan tunnuslintu ja sen läsnäolon huomaa varsin usein veneellä liikkuessaan. Osittain se johtuu linnun suuresta koosta ja osittain siitä, että sääksi on ilahduttavan elinvoimainen saariston asukki. Saimaalla on useita pesimäreviirejä ihan veneilyväylien vieressä.
Meri järvellä
Saimaa muistuttaa paikka paikoin merta selkineen ja saaristoineen – ainakin jos jotain voi päätellä siitä, että selkeästi merilinnuiksi luettavat meriharakka, merimetso ja merikotka ovat vakiinnuttaneet läsnäolonsa Saimaalla. (Samalla logiikalla toki voisi sanoa, että Saimaa muistuttaa arktisia alueita, koska valkoposkihanhikin on vakiinnuttanut läsnäolonsa Saimaalla.) Merimetso aiheuttanee tulevaisuudessa tunnekuohuja myös Saimaalla, varsinkin jos se liittyy täällä pesivien lintujen joukkoon. Usein Saimaalla näkee muutamia lintuja, mutta joskus on vastaan tullut merimetsoja kymmenittäin. Pitäisikö toivoa, että jos merimetso alkaa pesiä Saimaalla, saman tekisi myös merikotka, koska kotkat pitävät merimetsokantoja kurissa merellä jo aika tehokkaasti.
Syksyn spesiaalit
Olen nykyisin passiivinen lintuharrastaja, eli kiikarit nousevat kyllä veneillessä ja patikoidessa silmille kun jotain mielenkiintoista tulee vastaan, mutta vasiten en koskaan lähde liikkeelle tipujen tähden. Joka syksy lintupassiivinenkin saimaallaliikkuja kohtaa pari ilmiötä, joita ei voi olla huomaamatta. Toinen on arktisten hanhien massamuutto ja toinen nuorten harmaahaikaroiden ilmestyminen rannoille. Hanhia on kymmeniä tuhansia, joten ne herättävät huomion silkalla lukumäärällään. Haikaroita on muutamia kymmeniä. Laskin joskus Kaukaan tehtaita veneellä ohittaessani tukkitarhoilta lähes parikymmentä yksilöä samalla kertaa. Yleensä haikaroita näkee yksittäin, mutta aina se on komea ilmestys!
Vedenalaiset
Puruvedellä vesi on hyvin puhdasta ja kirkasta. Näkösyvyyttä on parhaimmillaan 10 metriä. Eräänä aurinkoisena heinäkuun päivänä Kuutti oli ankkuroituneena Härkösaaren rantaan ja katselin veneen perästä selkeänä avautuvaa näkymää veden alle. Ihan kuin akvaariossa kelluisi. Hetkeä aikaisemmin Liipuska oli juossut rannalta suoraa päätä veteen tajuamatta, että nyt kuiva maa loppuu ja vetinen elementti alkaa. Koiran hämmentynyt reaktio oli näkemisen arvoinen. Tilanteen rauhoituttua sekä veden päällä että alla, kalaparvet palasivat veneen vierelle paistattelemaan päivää.
Pusa hispida saimensis
Norppia, noita Saimaan tunnuseläimiä tulee nähtyä veneillessä aina silloin tällöin. Periaatteella ”kuvaan mitä eteen tulee”, norppa tuntuu olevan hyvin haastava, tai sanotaan nyt suoraan, vaikeasti tavoitettava. Musta kiiltävä kuula, tai välillä vain sierainpari, ilmestyy hetkeksi veden pinnalle, ja jos pysäyttää veneen tai edes muuttaa suuntaa, norppa sukeltaa välittömästi tiehensä. Joskus kuitenkin onni saattaa potkaista, ja norppa puuhailee aamu- tai iltatoimissaan satunnaisen saimaalla liikkujan näköpiirissä muutaman tovin. Kannattaa pitää kameraa kuvausvalmiudessa tältäkin varalta!
Joskus ”kuvaan mitä eteen tulee” toimintatapa tuottaa sellaistakin tulosta, mitä ei olisi koskaan tullut mieleen lähteä tietoisesti tavoittelemaan. Eräänä kesäkuisena aamuna, kun kömmin veneen makuukamarista salongin puolelle, oli ulkona meneillään jotain hyvin jännittävää. Possuja uintireissulla! Töpselit tuhisten ne etenivät jonomuodostelmassa ja hävisivät sitten rantakaislikkoon. Onneksi oli kamera valmiudessa. Tapahtumapaikka oli Vaahersalon saari Punkaharjulla.
Pikkuyllätyksiä
Veneen kyytiin nousi eräällä reissulla iso ja seurallinen perhonen. Se kolusi keltaisella imukärsällään veneen rakosia ja kolosia ja istuskeli mielellään kädellä. Kuviinkin se asettui ihan suosiolla, kunnes lensi matkoihinsa. Perhossivustoilta haetun tiedon perusteella tämä liftari oli häiveperhonen.
Saimaan saarissa on kettuja, supeja, mäyriä, metsäkauriita, hiiriä, myyriä, lepakoita, todistetavasti myös villisikoja … ja ties mitä muita nisäkkäitä. Oravia ja hirviä ainakin.
