Vuonna 2017 Suomi täytti 100, minä 50. Taantumasta vahvasti nouseva synnyinmaa saattaa olla itseäni paremmassa vedossa. Minun piti nimittäin tunnustaa pomolleni viimeisimmässä kehityskeskustelussa, että nyt on takki tyhjä, ja että suunnittelen vuorotteluvapaalle jäämistä. Reilut 20 vuotta samassa työssä ja työpaikassa ovat vaatineet veronsa bonusten kera. Toki antaneetkin hyvin paljon, mutta nyt oli veto loppumassa käkikellosta ja kukku siinä määrin käheää, että olisi tauon paikka.
Sitten on vielä viidenkympin kriisikin. Viisaat kriisialan ihmiset ovat nykyään käsittääkseni sillä kannalla, että ikäkausikriisejä ei oikeasti ole olemassa, ainakaan silleen, että niitä kuuluisi potea säännönmukaisesti tasakymppien kohdalla. Ja ei pidä sanoa ”kriisi”, kun siitä tulee enemmän mieleen uhka kuin mahdollisuus. Kannan perusluonteessani piirrettä, jonka voisi tiivistää, ihan vain vähän kärjistetysti, toteamukseen ”eniten ahdistaa kaikki”. Niinpä sisimpäni näki isojen kymppien täyttymisessä mahdollisuuden kehiä tämänkin seikan ympärille ahdistusmöykyn, joka polttaa sisuskaluja yhdessä närästysoireiden kanssa. On siis ammatillinen kriisi ja ikäkausiahdistus samalla kertaa. Minusta siinä on ihan tarpeeksi syytä yhdelle vuorotteluvapaalle.
Tuttuja ja kollegoja tavatessani olen usein joutunut vastaamaan kysymykseen ”mitä olet vapaasi aikana tehnyt ja eikö ole tullut aika pitkäksi”. Pitkästymään en ole päässyt, ja olen käyttänyt aikani useiden minulle tärkeiden asioiden parissa. Osaa niistä en aio jakaa tällä sivustolla tai internetissä muutenkaan, mutta osaan pääsee tutustumaan selailemalla tämä blogin juttuja ja välilehtiä. Näihin lukeutuvat vesillä liikkuminen veneellä ja kajakilla, kuvaaminen maalla, vedessä ja ilmassa, kirjoittaminen, sekä näitä kaikkia väljästi yhteen sitova teema, eli Saimaa ja sen upea luonto. Tervetuloa mukaan!