Maisemakuvia Kymijoen virtaamilta, osa 4

Yksinpurjehdusta

Olen aika luottavainen sen suhteen, että selviän Marjukan kanssa omineni ainakin niin kauan, kun olosuhteet eivät ole erityisen hankalat. Aikaisempi kokemus Neiturin sulusta ei ollut hankala ollenkaan, joten uskon suoriutuvani yksin veneen kanssa edessä olevan kanavareitin kahdesta muustakin sulutuksesta. Onhan siellä vielä Kolun kanava vastassa, mutta sitä ehtisi huolehtia myöhemmin. Suuri jatkosuunnitelma on näin ollen seuraava: Konneveden jälkeen jatkaisin Tervon kautta Nilakalle, jossa Pielavesi olisi todennäköisesti koko reissun pohjoispiste. Pielavedeltä tulisin omia jälkiäni takaisin Keiteleelle, jossa tapahtuisi vielä yksi nousu pohjoiseen, kohti Viitasaarta. Siellä olisi taas luvassa täydennystä henkilöstöön, kunhan nuorisolainen kesätöiltään kerkiäisi.

Pienemmän mittakaavan jatkosuunnitelmassa on vielä yksi kohde Etelä-Konnevedellä.

2.7.

Irrotan Marjukan laiturista ja lähden itään, tavoitteena Enonranta ja kansallispuiston patikointikohteet. Konneveden satamaan johtava väylä on syystäkin tiuhaan tikutettu ja silmämääräinen havainto antaa selkeät perusteet noudattaa väylämerkkien viitoittamaa reittiä. Kivikkoa siis riittää alkumatkasta, mutta olen siitä huolimatta päättänyt hieman oikaista väylältä Lapinsalon jälkeen kohti Enonlahtea mennessäni. Juuri siinä kohtaa kaikki käytössäni oleva karttamateriaali näyttää, että selvillä vesillä oltaisiin. Hyvin sujuu ja pääsen turvallisesti Enonrannan hienoon laituriin (laituri on kartan kohdassa ”laavu”). Samalla olen aivan kansallispuiston patikointireittien äärellä. Matkalla bongaan ainakin kolme asuttua sääksenpesää. Ilma on tyyni ja helteinen lämpöväreily saa maiseman näyttämään maalaukselta.

Enonranta

Olen perillä Enonrannassa heti puolen päivän jälkeen. Mittari näyttää kahtaviittä, joten en tarvitse patikkaan kuin kevyet varusteet. Reilusti juotavaa, hattu pään suojaksi, itikkamyrkky ja kamera ja muuta selaista. Patikan jälkeen uimaan, syömään ja katsomaan jalkapallon EM:ää telkusta (Espanja-Sveitsi + Italia-Belgia).

Maastokävely tuntuu hienolta vaikka onkin vähän liian lämmintä. Illalla zoomailen maisemaa veneen kannelta käsin. Nyt vasta huomaan, että tästäkin näkee vielä yhden sääksenpesän.

3.7.

Tänään ajan pitkän siirtymän Etelä-Konnevedeltä aina Tervoon asti. Marjukan matkanopeuksilla tämä vie melkein 8 tuntia. Aurinko paahtaa heti alkumatkasta siinä määrin kuumasti, että sääksiemon on ryhdyttävä aurinkovarjoksi poikasilleen. Reitille osuu Konnevesi-Iisvesi kanavareitin kaksi jälkimmäistä osuutta, eli Kiesimän ja Kerkonkosken kanavat. Sulutukset sujuvat hyvin ilman gasteja johtuen sulkukammioiden veneilijäystävällisestä täyttö/tyhjennyssysteemistä. Päivän reitti: osa I, osa II ja osa III.

Tervo

Tervossa on käsitykseni mukaan joskus ollut hieno, pitkälti itsepalveluperiaatteella toimiva vierassatama saunoineen päivineen. Lieneekö niin, että käyttäjien vapaus ja vastuu eivät ole riittävästi käyneet käsi kädessä ja fasiliteettien tila on kärsinyt inflaation (kun nyt sivistyssanoilla tässä leikitellään). Paikka laiturissa on toki tarjolla ja sen mielihyvin käytän hyväkseni.

4.7.

En jaksanut pitkän ajomatkan jälkeen lähteä illalla Tervo-nähtävyyskierrokselle, mutta korjaan tilanteen aamulla tekemällä kävelylenkin helteisessä taajamassa. Tervo asettuu paikalleen koko Kymijoen vesistöä kiertävään sopivankokoisten rantataajamien helminauhaan.

Eteenpäin on taas mentävä, kun Nilakka ja Pielavesi kutsuvat veneilijää luokseen (reitin jälkimmäinen osa tässä). Punon yksinpurjehtijan selviytymissuunnitelmia päivän ensimmäisen etapin, eli Kolun kanavan varalle, mikä tarkoittaa käytännössä sopivan lepuuttaja-köysivirityksen tekemistä valmiiksi. Netistä selviää, että sulussa on vedenpinnan mukana liikkuvat kiinnittymispisteet. Pitää vain vetää köydet keulasta, keskeltä ja perästä silleen, että hallitsen koko pakettia, ettei keula tai perä pääse irtoamaan kammion kyljestä virtauksen mukana eikä toisaalta vene pääse hankautumaan betonista seinämää vasten. En pysty passailemaan venettä konevoimin, joten pitkittäissuuntainen liikekin on hallittava köysien avulla. Hyvin ennakkovalmisteltu, puoliksi tehty! Homma sujuu lähes ongelmitta. Suurin haaste on kestää auringonpaahdetta sulutuksen ajan, kun suojaan ei pääse.

Nilakalla on erityisen viisasta noudattaa neuvoa pysytellä tiukasti merkityillä väylillä. Suuren selän keskellä satunnainen veneilijä saattaa ihmetellä tiivistä tikutusta, mutta vilkaisu kaikiluotaimen lukemiin ja karttalehdille valaisee tilannetta. Vettä voi olla kölin alla vain nelisen metriä ja matalikkoriutat vaanivat väylän välittömässä tuntumassa. Tuulia on kuulemma syytä kunnioittaa myös. Aallokko voi kasvaa aavoilla mutta matalilla selillä valtavaksi.

Pielavesi

Marjukka kiinnittyy Pielaveden vieraslaituriin puoli viiden aikaan lähes 30+ asteen pohjustamassa lämpöisessä tunnelmassa. Veneen keulasta voi käytännössä mennä parilla loikalla suoraan terassille. Kyllä kylmä ohrajuoma ja kuuluisa paikallinen pizza maistuvat!

Illalla on tunnelmallista ja mukavaa, kun paahde vähän hellittää.

5.7.

Tällä kertaa aamupäivän kävelykierroksella on erityinen kohde. Tietysti pitää ottaa tuntumaa lähiympäristöön, mutta ei kai voi olla Pielavedellä käymättä Lepikon torpalla. No ei voi! Etsin sopivaa kävelyreittiä puhelimen karttasovelluksen avulla ja suoritan eräänlaisen pyhiinvaelluksen ikonisen hahmon, presidentti Urho Kekkosen syntymäkodille, 1967 syntynyt sukupolveni lapsi kun olen. ”Tasavallan Kekkoseksi on jälleen valittu presidentti”, ”asumme Kekkoslovakiassa”, ”Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen” jne.. Vakiojuttuja oman lapsuuteni ajoilta. Täytyy muistaa, että olin kuitenkin jo 15-vuotias, ennen kuin presidenttinä oli maassamme joku muu kuin Kekkonen. Ja onhan siellä torpalla jännää. Jos ei nyt ihan pyhän, niin jotenkin tärkeän ja merkityksellisen oloista kuitenkin.

Paluumatkalla löydän hienon kävelyreitin rantamaisemissa ja päädyn torille mansikkakaupoille. Lepikon torppa ja mansikoita. Ei huono alku päivälle.

Manginniemi

Puolen päivän jälkeen olen valmis jatkamaan matkaa. Reitti on tällä kertaa tuttu, mutta yöpaikka ei. Helteellä hiekkaranta tuntuu houkuttelevalta ja niinpä parkkeeraan Marjukan vaihteeksi perä ankkuriin-keula hiekkaan tekniikalla Manginniemen retkisatamaan. Hyödynnän edelleen korkealla olevan veden. Manginniemen hiekkaranta on profiililtaan loivasti syvenevä ja matalahko, joten matalalla vedellä voisi rantautuminen Marjukan tyyppisellä veneellä olla hankalaa. Paikka vaikuttaa unelmaiselta, mutta ajatus idyllisestä iltakävelystä torppautuu valtaisaan paarma- ja mäkärähyökkäykseen heti, kun yritän lähteä rannan tuulista metsäpoluille.

6.7.

En pidä aamulla kiirettä, joten olen valmis lähtöön uimisen ja sulutusvalmistelujen jälkeen yhdentoista aikoihin. Kolun kanava odottaa aivan päivän taipaleen alussa. Ajelen kaikessa rauhassa karttoja tutkien. Päädyn valitsemaa Iisveden seuraavaksi yöpaikaksi.

Iisvesi

Vaikka Iisveden satama sijaitsee aavan selän äärellä lahdenpohjukassa, laiturissa ollaan aallonmurtajan ansiosta hyvässä suojassa. Nautin taas rantaravintolan antimista. Illalla ulkoilutan kameraa ja teen suunnitelmaa seuraavaksi aamupäiväksi. Vaihtoehtoina on lähteä seurailemaan jokivartta Iisvedeltä kohti Suonenjokea tai sitten suunnata Iisveden taajamaan historiakierrokselle. Vaaka kallistuu jälkimmäiselle, kun edellisellä saattaa olla jotain rakennustyömaaprojekteja patikoijan riesana. Mutta nyt on kaunis ilta ja kuva-aiheita riittää aivan veneen lähituntumassa.

7.7.

Aika toteuttaa historiakierros, jonka taustaksi lueskelin ATK:sta vähän tietoja. Muun muassa sellaista, että Iisvesi on ollut metsäteollisuuden tarpeita palveleva puukuljetusten solmukohta, jossa vesireitit ja rautatie ovat kohdanneet, sekä sellaista, että Iisvedellä on ollut ja on sahateollisuutta sekä savon Pispalaksi kutsuttu vanha työläiskaupunginosa. Lähden siis jonkinlaiselle urbaanille löytöretkelle tavoitteena etsiä vanha asemapiha ja rautatieasema, Peuran sahan ja rullatehtaan rauniot sekä Kolikkoinmäen vanha puutaloalue. Asemaa ei ole vaikea löytää: se on ihan sataman vieressä. Sinne mennessä napsin muistikortille talteen muutaman kohteen.

Rautatieasema

Kolikkoinmäki

Kolikkoinmäki on jo hieman hankalampi löytää, mutta puhelimen karttasovellus ohjaa perille, kun vaellan helteessä sitkeästi kohti vempeleen osoittamaa kohdetta. Kun paikka vihdoin löytyy olen ihmetyksestä ymmyrkäisenä. Kolikkoinmäki on jonkinlainen rappioromantiikan ja elinvoimaisuuden ilotulitus, jossa molemmat elementit limittyvät omaleimaiseksi kokonaisuudeksi. Kuvat kertokoot sanoja enemmän.

Peuran saha ja rullatehdas

Metsittynyt ja raunioitunut tehdasalue löytyy paluuumatkalla karttasovelluksen avittamana. Täällä oli tuotanto käynnissä vuoteen 1983 asti.

Tunnelma on kaiken tämän jälkeen sekoitus viehätystä, pientä jännitystä, surumielisyyttä ja haikeutta. Se, kun sisäänhengityksen mukana kulkeutuu tunnetta siitä, mitä joskus on ollut, ja miten se jokin on jäänyt ajan hampaisiin ja että sitä ei kohta enää ole kuin kaukaisina muistoina ja kuvina ja se, miten oudolla tavalla kaunista kaikki on, vaikka esim. tehdasaluetta ei ole alunperinkään rakennettu ensisijaisesti kauneusarvot mielessä. Helle ja orastava nestehukka on uuvuttaa minut kaiken tämän keskellä. Onneksi olen kohta jo veneellä ja sen virvoittavan jääkaapin äärellä!

Neituri

Marjukka saa tankkiinsa dieseliä ja tyhjennän vielä septin ennen lähtöä. Edessä on taas Kerkonkosken ja Kiesimän kanavat, joissa nyt taas puolestaan noustaan ylöspäin vaikka isossa kuvassa ollaankin jo matkalla kohti vesistön alaosia. Neiturin sulutus jää huomiselle. Pysähdyn kanavan suun vanhaan laituriin yöpymistarkoituksessa ja lampsin kiinnittymisen jälkeen Neiturin kievariin pizzalle ja oluelle. Yksi parhaista pizzoista koko reissulla on tämä! Päivän lämpötilat pyörivät kolmenkympin kantturoissa..

8.7.

Viukari

Tänään sadekuuroilee, lämpötilakin on vain +22! Ilma on niin kosteaa, että pakoputkesta tuleva jäähdytysvesi höyrystyy näyttävästi. Moottorin lämmöt eivät ole koholla, mutta tarkistan varmuuden vuoksi jäähdytysjärjestelmän karkeavesisuotimineen ja vesipumpun siipipyörineen retkisataman laituriin päästyäni. Kaikki näyttää olevan kunnossa. Teen samalla perusteellisen siivouksen Marjukan sisätiloissa.

9.7.

Aurinko paistaa taas täydeltä taivaalta, kun starttaan Marjukan koneen käyntiin ja lähden kohti Viitasaarta, reissun viimeistä täysin uutta etappia. Olen liikkeellä jo puoli yhdeksältä, jotta ehdin ottaa henkilöstön uuden jäsenen ajoissa vastaan. On paitsi aurinkoista, myös tyyntä ja eilisen sateen jälkeensä jättämä kosteus maalaa taas maiseman ihan omanlaisekseen.

Viitasaari

Olen perillä Viitasaarella, Porthanin satamassa sopivasti klo 11. Ehtisin hyvin vastaan Idaa, joka liittyisi henkilöstöön ihan kohta, ellei bussi olisi myöhässä. No, tuleehan liikenneväline sieltä lopulta ja tästä alkaa jälleen uusi vaihe matkanteossa..

 

Karttalähde: Maanmittauslaitos/Karttapaikka