Maisemakuvia Kymijoen virtaamilta, osa 6

18.7. Sysmä

Rajuilma menee Sysmässä nopeasti ohi ja tilanne rauhoittuu. Helteen Riikka vie mennessään ja palauttaa lämpötilat hetkeksi tavalliselle suomalaiselle suvitasolle. Lähden illalla itsekseni kävelylenkille, kun muutakaan seuraa ei enää ole tarjolla. Käyn katsomassa 1520-luvulta peräisin olevaa Pyhän Olavin kirkkoa ja rantamaisemia paluumatkalla.

19.7. Kelvenne, etelä

Irrotan köydet yhdentoista tietämillä ja suuntaan kohti Päijänteen selkiä palatakseni jo kohta takaisin Sysmän satamaan toinen vene Marjukan vakaassa hinauksessa. Konevikainen paatti oli ajautumassa tuulen mukana väylältä sivuun ja satun sopivasti paikalle pelastamaan kanssaveneilijät pulasta. Uusi yritys vie perille asti ja Marjukan keula kiilautuu Kelventeen Hinttolanhiekan rantaan puoli kolmelta iltapäivällä. Lämpötila on tasan suomalaisessa kesänormissa, eli kahdessakympissä. Marjukalla on hiekkarannalla seuranaan komea laivasto isoja teräspaatteja ja laivoja. Illemmalla on taas aika lähteä tutkimaan ympäristöä ja kävelenkin lopulta Kelventeen eteläpuolen rantoja seuraillen yli 15 km lenkin. En ehdi pitkällekään, kun vastaan tulee ensimmäinen mäyrä hieman hajamielisen oloisena polun varsia tonkien. En saa hämmästykseltäni otettua otuksesta kummoistakaan kuvaa, mutta älyän sentään asetella kameran säädöt kohdilleen siltä varalta, että hämärtyvässä metsässä tulisi vastaan jotain muuta mielenkiintoista. Olen jo lähestymässä kävelyretkeni kalkkiviivoja ja tämäniltaista kotirantaani, kun huomaan taas mäyrän, joka löntystää vastaan polulla. Jähmetyn paikoilleni ja niin tekee mäyräkin. Se ei selvästikään ole ihan varma, onko polulla vastassa joku vai ei. Olen edennyt polkua vastatuuleen, joten otuksen nenäkään ei paljasta minua. Otan kuvia aikani ja mäyrä tekee lopulta sellaisen tilannearvion, että ei ole mitään hätää ja lähtee tulemaan kohti. Tervehdin tulijaa kohteliaasti, ja tämä päättää vastata tervehdykseen kääntämällä minulle hanuripuolensa ja jolkottelemalla verkkaisesti tulosuuntaansa. Olen kohtaamisesta aivan haltioissani. Myöhemmin luen nettijutun Kelventeen kuuluisista mäyristä, joita ei voi kaiketi pitää erityisen ihmisarkoina, mutta tämä tieto ei vielä himmennä elämystäni metsäpolulla.

20.7.

Päivä koittaa tuulisena, sadekuuroisena ja koleahkona, mikä vain korostaa vallitsevaa haikeaa tunnelmaa. Päijänne jää tänään lopullisesti taakse ja edessä on tämän reissun sulutus nro 21, kun ajan läpi Kalkkisten kanavasta. Komea naakkaparvi saattaa meitä matkallamme. Alkuperäinen suunnitelma palata lähtöpisteeseen Voikkaalle jää toteutumatta ja Marjukan maantiematka on sovittu huomiselle, reitille Heinola-Mikkeli. Päätökseen vaikutti vahvasti se, että Hirvelän venesataman luiska ei oikein soveltunut ison veneen laskupuuhiin, joten ei se todennäköisesti olisi yhtään paremmin soveltunut nostopuuhiinkaan. Parkkeeraan Marjukan iltapäivällä Heinolan pursiseuran hiljaiseen tukikohtaan aivan kaupungin tuntumaan. Edessä on viimeinen yö tämän vesistön äärellä. Kuu valaisee sitä lempeästi.

21.7.

Valmistelen Marjukan kaikessa rauhassa tulevaa matkaa varten. Tavarat niin, että ne eivät putoa tai pääse liikkumaan, valomasto nurin, irtonaiset esineet pois kansilta, pohjaventtiilit kiinni ja muuta semmoista. Luppoaikaa vietän ihmettelemällä, millainen kalaparvi mahtaakaan uiskennella lahdella pursiseuran tukikohdan lähettyvillä, kun tiirat, lokit ja kuikat viihtyvät niin tiiviisti sen äärellä. Annan kameran laulaa aikani kuluksi. Ravustuskausi alkaa tänään ja innokkaat pyytäjät laittavat heti muutaman merran veteen pursiseuran laiturilta. Lopulta on aika ajaa Marjukka Heinolaan septityhjennykseen ja nostoluiskan äärelle, josta Pekka kaappaa meidät kyytiinsä. Kymijoen virtaamat jäävät taakse! Perillä vene laskeutuu hallitusti Mikkelin satama-altaaseen ja Pia liittyy jälleen Marjukan henkilöstöön.

22-27.7.

Pari yötä vierähtää Mikkelissä. Sen jälkeen koittaa kotimatka, jota ei taiteta reittiennätykset mielessä, vaan kaikessa rauhassa kierrellen ja kaarrellen. Reitille osuu Luonteri (Korvensaari, Neitvuori), Puumala (Rokansaari, Kirkonkylä), Ruuhonsaari ja lopulta kotilaituri Lappeenrannan satamassa. Muita avainsanoja: helteen paluu, uiminen, saunominen, hatsapurit, patikointi, varhainen maaruska, olympiakisat. Loppuyhteenvetona voi sanoa, että reissulle ei osu kummempia kommelluksia, jos alkuhankaluuksia Hirvelän laskuluiskalla ja henkilöstön selkävaivoja ei lasketa. Marjukan tekniikka toimi moitteetta, jos vessan hetkellistä tukkeutumista ei lasketa. Oliko tämä reissu nyt sitten se kuuluisa kerran elämässä-kokemus? Saahan nähdä, monia hienoja muistoja Kymijoen virtaamilta jäi joka tapauksessa..