Vuorotteluvapaapäiväkirja V – tilinpäätös

Kaikki päättyy kerran ja jotkut asiat päättyvät jatkuvasti. Kaikki on ainutlaatuista mutta samalla toistuvaa. Syksy, talvi, kevät, kesä, vuodenkierto, elämä, maailmankaikkeus. Riippuu näkökulmasta, katsomuksesta, ajasta, traditiosta, elämänasenteesta, idästä, lännestä, että kumpaa pitää ensisijaisena: ainutkertaisuutta vai jatkuvuutta.

Oma vuorotteluvapaani päättyi helmikuussa -18, mutta nyt tätä kirjoittaessani, lähemmäs 10 kuukautta myöhemmin, voin sanoa, että vapaa toi mukanaan paljon edelleen jatkuvaa.

Lähdin vapaalle, jotta tunnelin päässä alkaisi näkyä valoa, mutta vapaan lähestyessä loppuaan tuntui, että valon päässä odottaisi taas tunneli. Tiesin, että vapaajakso oli tuottanut paljon lepoa, rauhoittumista, elämänsisältöä ja uusia näköaloja, mutta tunsin epävarmuutta sen suhteen, kantaisiko kaikki tämä minua eteenpäin siinä, mihin olin taas palaamassa. Olin puuhannut monta kuukautta ihan muuta kuin työhön liittyviä asioita. Auttaisiko tämä työssä ja siinä jaksamisessa? No juu, auttoihan se! Uskon, että omalla kohdallani irtiotto oli juuri sitä, mitä siinä tilanteessa tarvitsin. Työhön paluu sujui lopulta aika kitkattomasti – kokemuksen suomia etuja, sanoisin. Lienee niin, että sekä henkinen että fyysinen rasitus kumuloituu ajan myötä ja pitkä palautumisaika on välillä hyväksi. Omassa työssäni ei pääse rasittumaan fyysisesti siinä mielessä, että pitäisi hikoilla lapion varressa tms., mutta pitkäaikainen stressitila yhdistettynä kehnonlaiseen nukkumiseen saavat aikaan omanlaisensa fysiologisen kuormitustilan, josta on maksettava velka tavalla tai toisella. Luulen, että havahduin tarpeeksi ajoissa, enkä ole ollenkaan varma, että ilman vapaalle heittäytymistä asiat olisivat päätyneet kovin onnelliselle tolalle. Tunnistan itsessäni ”täältä ei lähdetä kuin jalat edellä”-asenteen, mutta onneksi on myös ripaus tervettä järkeä mausteena.

Kaikki alkaa joskus ja jotkut asiat alkavat jatkuvasti. Oman elämäni alkamiset ja loppumiset eivät vuoria liikuttele, mutta limittyvät ympärilläni olevien minua isompien kokonaisuuksien virtaan. Vaikka vuorotteluvapaajakso on ohi, jää jotain siitä jatkumaan ja elämään kaikessa siinä mitä teen, olen ja ajattelen. Olkoot se sitten vaikka jonkinlaista suhteellisuudentajua. Kahta, hieman jo kliseiseksi käytettyä vanhaa sanontaa mukaellen: ”Tärkeintä elämässä on purjehdus, eikä sekään ole kovin tärkeää”.