Neljä vuodenaikaa

Melkein kaikki luontodokumentit ja -ohjelmat rakentuvat vuodenkierron ympärille. Ne seuraavat kohdettaan tyypillisesti yhden vuoden ajan, jolloin vuodenaikojen vaihtelu tarjoaa draamankaarta ja muuttuvaa maisemakuvaa sopivasti. Vuodenajoilla on luonnollinen symboliikkansa. Kevät, kesä, syksy, talvi. Syntymä, kukoistus, kuihtuminen, kuolema. Muitakin teemoja löytyy kummemmin hakematta: lähtemisen haikeus ja palaamisen riemu, äärirajoilla sinnittely ja yltäkylläinen runsaus, katoavuus ja jatkuvuus, alku ja loppu, voitto ja tappio, ikuinen kiertokulku, jossa jatkuva muutos on kuitenkin koko ajan läsnä. Kaikki tämä on pohjimmiltaan sidoksissa siihen asemaan, johon aurinkokuntamme kappaleet alkoivat asettua joskus muinoin, miljardeja vuosia sitten. Planeetat ja taivaankappaleet osuivat sijainteihin ja liikeratoihin, jotka synnyttivät jotain jota kutsumme vuosiksi ja vuorokausiksi ja vuodenajoiksi. Ennen kaikkea ne osuivat sellaisiin sijainteihin, että ajastaan tänne saattoi syntyä elämää.

Neljä vuodenaikaa on ollut omilla leveysasteillamme itsestäänselvyys. Tähän kiertokulkuun pohjoisen ihmisen on pitänyt sopeutua ja jos vuodenkierron syklissä jokin on mennyt raiteiltaan, on oltu pulassa, kuten 1800-luvun nälkävuosina.

Elämme parhaillaan talvea (vuosimallia 18-19), josta voi sanoa, että se on poikkeuksellinen, koska se on niin tavallinen. Siis on tavallinen siihen verrattuna, millaisia talvet olivat ennen. Ja ennen ei tarkoita tässä tapauksessa mitään nälkävuosien saati aurinkokunnan kivien asemoitumisen muistelua, vaan perspektiiviksi riittää oikein mainiosti keski-ikäisen ukon lähimuisti, joka kattaa suurin piirtein viimeiset 45 vuotta. Nopeasti olemme tottuneet talviin, joita ei oikeastaan tulekaan ja siihen, että säätilastoissa rikotaan alituiseen milloin mitäkin ääriennätyksiä. Helposti tuudittaudun itsekin ajatukseen, että emme ole enää luonnon armoilla, kuten nälkävuosina, vaan moderni hyvinvointiyhteiskunta suojelee meitä kaikelta. Jotenkin minusta tuntuu, että asia ei ole näin yksinkertainen. Esimerkiksi, suuri osa länsimaisista ihmisistä on menettänyt kokemuksellisen tason kosketuksen siihen tosiseikkaan, että ruoka tulee luonnosta, vaikkakin ihmisen rajusti muokkaamasta,  ja on peräisin luonnon kiertokulusta eikä ruokakaupasta. Jos luonnon kiertokulku menee raiteiltaan, huonosti käy meillekin.

Olen silti toiveikas, ainakin välillä. Näyttää nimittäin siltä, että jotain hyvää on vihdoinkin tapahtumassa ja tarpeeksi moni on heräämässä toimintaan. On uskottava siihen, että tavallisten ihmisten valinnoilla on merkitystä jopa silloin, kun suurten johtajien valinnat näyttävät täysin järjen ja elämän vastaisilta.

Vaikka maailmanloppu tulisi huomenna, tänään lisään pähkinöitä lintulaudalle, vaimitensenytmenikään…

Alkuperäiseen teemaan palatakseni, tässä oma korteni vuodenaikavetoisten filminpätkien kekoon. Siinä on menneen vuoden parhaita videoklippejä peräkkäin suht. lyhyiksi leikattuina ja tiettyyn nelijakoiseen kronologiaan asetettuina.

Videolla maisemia seuraavista paikoista: Taipalsaari (Saimaanharju, Kirkonkylä, Saikkola, Sarviniemi, Päihänniemi, Suuri Jänkäsalo, Ruuhonsaari), Joutseno, Punkaharju, Savonlinna, Linnansaari, Oravi, Savonranta, Suursaari, Joensuu, Juuvinsaari ja Kärnäkoski Savitaipaleella.

Videolinkki: 2018 kohokohdat