Maisemakuvia Kymijoen virtaamilta, osa 1

Lappeenranta

Kesäkuun neljästoista koittaa aurinkoisena ja tavallaan normilämpöisenä, kun mittari asettuu +20 asteeseen päivän päästyä kunnolla vauhtiin. Hieman jännittää etukäteen, että onko vauhdin lisäksi odotettavissa vaarallisia tilanteita. Tuuli on yltymässä navakaksi ja Kymijoen virtaus on jo etukäteen käyty toteamassa juuri niin voimalliseksi kuin se uutisjutuissa on kuvattu. Ensiksi olisi vielä nostettava Marjukka Saimaasta ja kipattava se kuormurikyydillä Hirvelän laskuluiskasta Kymijokeen. Viimeksi mainitussa hommassa on onneksi luottomies mukana. Halinen Mikkelistä toi aikoinaan Marjukan Raaseporista Lappeenrantaan, joten hoituu varmasti tämäkin. Paatti nousee yhdeltätoista kuiville ja matka Voikkaalle voi alkaa.

Voikkaa, Hirvelä

Hyvin sujuu määränpäähän asti. Vene laskeutuu sujuvasti luiskalta jokeen ja kiinnitämme sen upouuden laiturin kylkeen. Traileri ei puolestaan nouse sujuvasti ylös, vaikka kuormuri kiskoo nelivedolla. Veden alla on näkymätön yllätys. Betoninen luiska loppuu ison veneen laskupuuhissa aivan liian aikaisin ja trailerin pyörät putoavat tyhjän päälle. Ei taida nousta ilman nosturia. Tämmöinenkin harmi heti alkuun! Ihmettelemme tilannetta aikamme. Tuuli on yltymässä tosissaan ja suoriudumme jokireissun alkuun karvan vaille iltapäivä kolmen. Uskomme, kun Pekka vakuuttaa pärjäävänsä trailerin kanssa. Eipä meistä toisaalta saattaisi kummempaa apua nostohommassa olla.. Kohti Kimolaa siis!

Niin, suuri suunnitelma on tosiaan sellainen, että Marjukan kanssa seilataan vaihtelevin henkilöstöin Kymijoen vesistöä Päijänteen kautta aina Keiteleelle ja Nilakalle asti. Jo kauan on tämänkaltainen reissu ollut aikomuksena, ensimmäisenä evoluutioversiona siten, että mentäisiin Vuoksen vesistöä paatilla ylös ja sieltä Tuovilanlahdesta niin kutsuttua kumikanavaa (=auto/traktorivetoinen kyyti) myöten Pielavedelle ja sieltä Kymijoen vesistöä myötävirtaan alas. Silleen kerran elämässä-periaatteella. Toisaalta, saattaa uudessa suuressa vesistössä riittää ihmeteltävää molempiin suuntiin, joten nyt on tarkoituksena mennä ylös Kymijoen virtaamia ja palata veneellä vielä takaisin lähtöpisteeseen josta Pekan kyydillä takaisin Lappeenrantaan. Paluumatka on alustavasti tilattu heinäkuun viimeiselle viikolle, mutta tänään me olemme menossa Kimolan kanavalle! Me on = kippari, vaari ja Miksu.

Olkoon tässä alussa nyt vähän tekstipainotteista kun kuvia on toistaiseksi niukalti. Suora lainaus lokikirjasta. ”Tuuli ja virta käyvät hyvin voimakkaina”. Tuntemattomilla vesillä on ohjattava ja navigoitava kieli keskellä suuta, joten kamera saa olla rauhassa. Onneksi on apuna Kuusankosken Veneilyseuran julkaisema Pyhäjärven-Kimolan kanavan veneilykartta. Muuten olisi aika hankalaa. Pyhäjärvelle saapuessa virtaus rauhoittuu, tuuli ei. Siltäkin päästään suojaan kun alamme lähestyä kanavaosuutta. Matkalla ei näy kalapaattien lisäksi muuta liikennettä ja kanavankin sulutamme itseksemme, vailla seuraa.

Kimolan kanava

Siinä se nyt sitten oli! Kuuluisa Kimolan kanava, pitkine, suorine avo-osuuksineen, tunneleineen ja korkeine sulkuineen. Kerrassaan hieno reitti! Toivottavasti se tuottaa kaikkinaista elinvoimaisuutta ympärilleen silloinkin kun alkuinnostus ja uutuudenviehätys epäilemättä joskus hälventyy. Muuten, eka kerta veneen kanssa tunnelissa! Samalla tämä on sulutus 1/21 tällä reissulla..

Vuolenkoski

Päivän rasitukset alkavat painaa ja kellokin käy kohti iltaa. Päätän tilata oluen ja pitsan kun ollaan perillä Vuolenkosken Rantamestassa, vaikka veneen jääkaappi pullistelee ruokatarvikkeista. Myrskypuuskia, kertoo lokikirja. Onneksi Rantamestan vastalaitettu laituri tarjoaa suojaisan yöpaikan. Eipä ole ruuhkaista täälläkään..

15.6.

Lämpötila asettuu tänään 15-17 asteen haarukkaan. Lähdemme kymmenen korvilla ajelemaan kohti Heinolaa. Tuuli on puuskaista. Kymijoen vahva virtaus on jo kokemusperäisestikin tiedossa, joten Heinolan kohdalla kartassa seisova teksti ”Jyrängönkoski” aiheuttaa kevyttä huolestuneisuuden tunnetta, eikä ihan syyttä. Vesireitti kapenee vähitellen jokimaiseksi ja kun lähestymme Heinolan kaupunkisiltoja pitää Marjukan 55-heppaisesta koneesta ottaa kaikki tehot irti. Silti etenemme ylävirtaan hädin tuskin kolmen solmun nopeudella. Onneksi reitti on suhteellisen selväpiirteinen eikä vesillä vieläkään ole ruuhkaa. Selviydymme kunnialla siltojen jälkeen vastaan tulevaan hienosti ja tukevaksi rakennettuun käyntilaituriin. Marjukan kirjasto ja ruokavaranto saavat täydennystä kaupunkikierroksella. Miksu poistuu laivan henkilöstövahvuudesta lounaan jälkeen ja lähtee julkisilla kohti Lappeenrantaa.

Heinola

Virtosaari

Jäljelle jäänyt henkilöstö ottaa suunnan ylävirtaan tavoitteenaan päästä Virtosaaren saunaan löylyihin ja laituriin yöksi. Virtosaaren kohdalla ollaan taas reitin jokimaisella osuudella ja saari ikään kuin halkaisee virran kiihdyttäen sitä entisestään molemmille puolilleen. Laituri on virran alapuolella, joten siihen on helpohkoa kiinnittyä akanpyörteen suojissa. Otamme samalla ensimmäistä kertaa kontaktin Päijänteen virkistysalueyhdistyksen kohteisiin. Päättelemme saaren rantamilla olevista rakenteista ja raunioista, että siellä on ollut aikoinaan tukinuittajien kämppä ja sauna. Voimme olla väärässäkin, mutta saari on joka tapauksessa hyvin viehättävä ja idyllinen. Löylyt ovat hyvät kunhan saadaan tuli kiukaan pesässä ensin kunnolla liekkeihin. Kaivan saunan jälkeen järjestelmäkameran esille ensimmäistä kertaa ja hiippailen sen kera saaren polkusilla. Laituriin kiinnittyy toinenkin matkavene. Muistini mukaan ensimmäinen havainto kulussa olevasta kanssamatkaveneilijästä tällä reissulla!

16.6. Päijänteelle!

Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja keli on lämpenemään päin. Me lähdemme Päijänteelle, kansallispuistoon, Kelventeen saareen, joka on ollut etukäteen ajatellen yksi matkan odotetuimista kohteista. Ensin on sulutettava Marjukka Kalkkisten kanavasta, jossa on pisin sulku, jossa olen kuunaan veneellä liikkunut. Koska sulun pudotus/nousukorkeus on pieni, sulutus tarkoittaa käytännössä sitä, että ajetaan porttien väliä hiljakseen eteenpäin ja odotellaan alaportin aukeamista. Sulussa ei ole edes mahdollista kiinnittää venettä mihinkään. Jänis pomppelehtii sulkua reunustavalla tiellä kun hiivimme eteenpäin.

Kelvenne, pohjoinen

Kalkkisten kanavan jälkeen avautuva maisema on varsin puhutteleva. Päijänne ja Pulkkilanharju! Osumme harjun katkaisevan sillan aukkoon ja suuri järvenselkä saa suuntavaiston vähäksi aikaa sekaisin. Hetki keskittynyttä kartan ja kompassin lukua ja reitti kohti Kelvennettä on selvillä. Vallitseva tuulensuunta saa meidät valitsemaan saaren itäisen rannan ja päädymme ajamaan aina itärannan pohjoisimpaan retkisatamaan, Likolahteen. Siellä suoritamme Saimaan saarista tutun perä ankkuriin, keula rantahiekalle-rantautumisen. Ystävällinen kanssaveneilijä tulee apuun köysien kiinnityksessä. Osaapa olla upea paikka! Iltakävelyllä koluamme saaren pohjoisia rantoja aina Koukunlahteen ja länsipuolen Karhunkämmeneen asti. Kelvenne on etelä-pohjoissuunnassa lähes 10 km pitkä, joten eteläosa jää tutkittavaksi paluumatkalla. Saimaalta tutut rantasipit, västäräkit, koskelot, kuikat ja sääkset ovat vastassa täälläkin.

17.6.

Helleraja lähestyy, tuuli puhaltelee navakahkosti.

Lehtisten saaret

Päijänteellä on mielenkiintoinen ja monikerroksinen saarten nimeämiskulttuuri. Ajamme lyhyehkön etapin seuraavaan virkistysaluesäätiön kohteeseen, lähteestä (=kartasta) riippuen joko Lehtisten saareen tai Selkäsaareen tai Torppasaareen tai Lehtisaareen. Kyseessä on tavallaan saariryhmä, joten nimien moninaisuus voi liittyä siihenkin.. Kohde on kuulemma säätiön paikoista suosituimpia, ja niinpäs vain pienehkö laituri onkin iltaan mennessä aivan täynnä veneitä. Saunan löylyt ovat oivalliset, ilta lämmin ja väreilevä ilmamassa saa Päijänteen aavan selän näyttämään pehmeän utuiselta ja kangastuksenomaiselta. Vanamot kukkivat. Järvenselkä näyttää miltei rannattomalta ja paikallisten veneilijöiden kunnioitus kotivettään kohti alkaa tuntua varsin ymmärrettävältä. Ei ole vaikeaa uskoa, että tuolla on melkoinen aalto kun tuulenpuhuri käy sopivasta suunnasta.