Talven viimevuotinen osa lähtee liikkeelle varsin tavanomaiseen tapaan. Välillä kevyttä pakkaskeliä niin, että kotilahti saa jääpeitteen, mutta vähänkin isommilla selillä vesi lainehtii vapaana. Joulupyhinä nappaan muutaman ulkokuvan dokumentointitarkoituksessa: muistanpahan sitten millaista oli jouluna -25. Varsin syksyiseltä näyttää. Ennen vuoden vaihtumista koetaan vielä talvimyrksy, joka velloo kuohupäisinä laineina Sarviniemen rantakiville ja hiekoille. Viima on kamalan kylmä, kuin ennakoiden tulevaa, mutta roiskeista ei synny jäätaidetta rannoille tällä kertaa. Kaiken kaikkiaan: Déjà vu! Tämä on niin nähty ennenkin. Kuvatkin vois kopioida aikaisemmilta vuosilta sellaisenaan, mutta julkaistaan nyt kuitenkin uudet.
Tammikuun alussa talvi kytketään päälle tasan kahdeksi kuukaudeksi
Poikkeuksellista on se, kuinka katkeamattomana ja ankarana pakkasjakso jatkuu aina helmikuun lopulle asti. Ei tässä mitään absoluuttisia pakkasennätyksiä tehdä, kun Suomessa on kuitenkin ennen vanhaan talvisin paleltu ihan kunnon kylmänkohmeissa, mutta viiime aikaisille talville tämä ei ole ollut tyypillistä. Pakkasta siis riittää, mutta hankea ei kasaudu korkeiksi nietoksiksi kun ei tuule eikä sada. Lumikengät pysyvät naulassa koko talven eikä suksillekaan ole kovin paljoa käyttöä. Ankarin pyry taitaa tulla päivää ennen kuin talvi kytketään pois päältä aivan helmikuun lopussa ja samalla alkava maaliskuun vesikelikausi vie höttöisen lumen mennessään nopeasti. Ankaraa on myös kodin lämmittäjällä. Pörssisähkön hinta reagoi hyvinkin ketterästi keliolosuhteeseen ja koko kahden kuukauden jakso ollaan hintapiikissä tai piikin piikissä. Kulutuskuri on siis päällä viikko toisensa jälkeen, paitsi polttopuun kulutuksessa. Tuli palaa takassa joka päivä ja puulämmitteisen saunankiukaan poltteessa voi lämmitellä näinä talvikuukausina poikkeuksellisen usein. Lämmitystiheydessä tulee varmaan jonkin sortin ennätys, kuten sähkölaskuissakin – kaikesta huolimatta, vaikka tiukimpina hetkinä lämmitysapuna on öljylamputkin!
Aikoinaan, yli 20 vuotta sitten, kun muutimme Taipalsaarelle täällä oli talvisin käytössä useita jääteitä lyhentämässä matkaa kylien välillä. Moottorikelkkoja löytyi melkein joka pihamaalta. Sitten tuli lauhoja talvia useampi peräkkäin jolloin sekä jäätie- että kelkkailuharrastus jäi ymmärrettävästi vähemmälle. Sittemmin on ollut talvisempia talvia ja nyt tämmöinen ennätyksiä kolkutteleva kylmä ja vähäluminen mutta ei kuitenkaan ihan lumeton talvi. Vanhat harrastukset eivät kuitenkaan kukoista ja yhtenä syynä on se, että jään päälle alkaa puskea vettä oikeastaan heti kun jonkinmoinenkin lumikerros on siihen satanut. Liiku siinä sitten jalka- tai konevoimin! Onneksi on pari aktiivista mönkkärikuskia meillä täällä. He pitävät lähisaarten ympäri kiertävää baanaa auki jäälläliikkujien suureksi iloksi. Varsin kiitettävää kansalaistoimintaa tämä!
Sarviniemi 4.1.
Suuri Saimaa on nyt jo suurelta osin jäässä. Kovan pakkasen nostattama höyry paljastaa avovesikaistaleen etäämpänä Rastivirrassa.
Kotinurkilla 11.1.
Suoniityn lintutornilla 17.1.
Muutama lintu näkyvissä. Kuvassa on vain yksi kun sen kaverit lensi pois.
Haukka hätyyttää kotipihalla keltasirkut ja muut lintulaudan tyypit tiehensä. Niska tulee kipeäksi pelkästä päänkierron katsomisesta!
Kävelyllä kotijäillä 18. ja 22.1.
Talven ihmemailla, järvillä ja metsissä!
Isomman veden puolella 24.1.
Vilkas jääpäivä tänään. Kotipiha on puolestaan rauhallinen, paikalla vain niskajumppaava varpushaukka.
25.1. Pienen veden vuoro
Jään päällä on vettä koko ajan enemmän. Ei voi kuin hämmästellä lumen eristyskykyä. Pakkasta on paljon ja lunta aika vähän. Silti kävellessä lotisee ja koneilla kulkeminen on jäljistä päätellen ollut melkoista kyntämistä. Illalla otan kuvia pupuista ulkovalojen varassa. Kuvankäsittelyssä otoksista saa yllättävän kelpoista jälkeä aikaiseksi. Pihalla hämärän aikaan liikkuvat puput taitavat olla jonkinlaisia jänis-rusakko-hybridejä. Osalla enemmän jänis- ja toisilla enemmän rusakkopiirteitä. Valoisaan aikaan ne eivät tänä talvena pihalle uskaltaudu. Puput ovat aika säikkyjä, mutta eivät ole millänsäkään, kun sytytän ulkovalot pimeälle takapihalle.
Kuurapuita ja jännä juttu 31.1.
Pakkanen jatkuu ja kuurakiteet kasvavat. Puut näyttävät tänä talvena erityisen koristeellisilta. Illalla tähyän taas takapihan lintulaudoille ja hämärästä hahmottuu jotain jännää. Ei taida olla kuitenkaan jättipupuja vaan siemeniä on hamuamassa pari metsäkaurista. Siinä ne touhuavat kaikessa rauhassa, toki koko ajan ympäristöä tarkkaillen. Eka kerta meidän pihassa eikä vain meidän pihalta havainnoituna! Kauriita on nimittäin harvakseltaan näkynyt metsässä pihamme tuntumassa muutaman viime vuoden aikana. Pitää laittaa viestiä siskolle Inkooseen, että nyt on meilläkin pihakauriita!
Suo-halo ja päivänvalokauris helmikuun alkajaisiksi
Olen vasta sulamassa huurteisen suokävelyn jäljiltä, kun kauris ilmestyy pihalle, keskellä kirkasta päivää tällä kertaa. Yksi vain. Mietin, onko kyseessä sama vai eri otus kuin viimeksi. Ehkä sama päätellen lähestymisestä, joka on kohtalaisen määrätietoista. Iso osa ajasta kuluu tarkkailuun. On viikonloppu ja ihmisiä liikkuu jäällä kotimme tuntumassa. Ihan vähästä kauris ei kuitenkaan pakoloikkaan ponnahda, vaikka ääniä kuuluu lähettyviltä. Mitenköhän vakiovieraiksi mahtavat ryhtyä?
Helmikuun alussa pitää toki harjata aurinkopaneelit hangesta puhtaiksi huikeiden tuottojen toivossa!
8.2. No nyt niitä on taas kaksi
Alan vähitellen tunnistaa pihakauriimme samoiksi yksilöiksi, vaikka ne liikkuvatkin välillä yksikseen. Isompi on naaras ja hieman pienempi pukki. Äiti ja poika? Naaraalla on jonkinlainen arpi oikean silmän ja korvan välissä ja pienemmällä taas vasen silmä on jotenkin oudon näköinen, ikään kuin kaihinen. Muuten ne näyttävät omiin silmiini terveiltä ja hyväkuntoisilta. Pukilla on pienet sarvenaihiot päässään. Taas sama tarkkaavainen mutta samalla rauhallinen olemus on heillä. Viipyvät aika pitkään eivätkä välitä koiriemme hajuista. Koirat saavat välillä odottaa takapihavuoroaan kun kauriilla ei ole kiire minnekään.
9.2. Yksin yksinäinen
Naaras itekseen. Visiitti jää lyhyeksi kun koira ja ulkoiluttaja kulkevat alatiellä. Illalla pupu ottaa mestan taas omakseen.
9.2. haukkapäivä. Kylmä on, kun haukkakin lämmittelee toista jalkaansa höyhepeiton sisällä.
18.2. Kahden kauriin päivä
Tämä alkaa olla rutiinia. Ovat näköjään oppineet syömään suoraan lintulaudoilta. Pukkia ei ole näkynyt 10 päivään ja nyt sillä on isot sarvet päässä. Ne kasvavat nopeasti mutta voivatko ne kasvaa noin nopeasti vai onko kyseessä kuitenkin eri yksilö? Tämän jälkeen kauriita ei ole enää näkynyt. En tiedä, pitäisikö olla harmissaan vai iloinen. Puutarhalle ne olisivat varmaan olleet aika tuhoisia kevään koittaessa. No, saa nähdä kuinka tässä käy.
22.2. Taas pelkkää haukkaa!
24.2. Talvilomaretki 1
Loman alkuun osuu semmoinen juttu, että hampaasta lähtee vanha, varmaan 50 vuotta vanha amalgaamipaikka ja monttuun pesiytyy välittömästi kivuliaammaksi äityvä tulehdus. La-su yönä nukkumisesta ei tuu oikein mitään ja niinpä chattailen itselleni aamuyön tunteina päivystysajan sunnuntaille. Niin siinä sitten käy, että hammas saa lähteä ja jatkan lomaa ientä parannellen. Iisisti pitää ottaa! Heitetään sitten perinteinen Suomalansaaren autoretki ja ulkoilutetaan kameraa kevyesti pakkasessa kävellen. Kaunista ja huuruista on!
25.2. Talvilomaretki 2
Sarviniemeen on tehty ainakin sata retkeä ja katseltu Rastinniemeä tästä perspektiivistä. Siinähän se on ihan lähellä, mutta niin kaukana. Veneellä on pari kertaa pysähdytty Rastinniemen puolella mutta autolla en ole ikinä sille suunnalle matkannut. No, nyt sitten mennään! Pakkanen puree edelleen ihan napakasti, mutta perillä vois sytytellä tulet lämmikkeeksi. Matka on oikeasti mahottoman pitkä autoteitä pitkin ja lossiakin pitää käyttää, mutta mikäs tässä lomalla ajellessa. Virkistysaluesäätiö on pitänyt fasiliteetit kunnossa. Grillikatoksia on niemessä kaksin kappalein. Talvista on ja kaunista. Kiva reissu. Talvisessa lossimatkailussa on lisäksi oma eksotiikkansa. Reilut pari kuukautta vielä ja näitä maisemia katsellaan taas veneperspektiivistä. Rastinniemi on hevosineen ja veteen katoavine soraharjuineen aina jotenkin erityisesti viehättävä näky.
27.2. Talvi napsautetaan pois päältä
Ensin kova lumipyry etelävihurin kera ja sitten lämpötilat menevät plussalle ja ennusteet punaiselle. Noin vain. Vieläkö tulee takatalvia ja miten säätilan kehitys kehittyy – saa nähdä! Toiveissa olisi tietysti leppoisa veneenlaitto-olosuhde, jotta saataisiin Marjukka pian vesille ja mahdollisimman pitkä veneilykausi eteen.
Niin, mites se toinen jännä talvijuttu jos kauriit lintulaudoilla oli se ensimmäinen? Rakentukoot se toinen niistä kuuluisista elämän pienistä iloista, joista tässä mainittakoon pähkinänakkeli, joka kävi aina välillä huiskimassa siemenet ruokinta-automaatista pihalle, koko talven päivittäisvieraiksi asettuneet puukiipijät (vaikka toinen katosikin kuvioista talven mittaan) ja jopa pikkulintuja väijynyt komea haukka, joka ei toivottavasti verottanut tinttejä ja sirkkuja liiaksi. Mahtavat huurteiset (puut) ja kestopakkanen tulkoot myös mainituiksi. Eipä tarvinnut liukastella vesisateen peilikirkkaiksi tekemillä teillä ja kaduilla. Säästyi kylkiluut ja ylpeys! Nii, eikä sovi unohtaa hämäriä hybridipupuja! Melkein unohdin.
0 comments on “Päälle, pois ja pari jännää juttua siinä välissä”