… ja kauan on aikaa siis, siitä kun viimeksi vedenpinta Saimaassa, oli matkalla ylöspäin! Tämä semirunollinen aloitus on paljon velkaa eräälle Eppu Normaali-klassikolle, kuten moni varmaan tunnistaa:-). On totta, että vesi on ollut kovin matalalla koko kuluneen vuoden ajan. Nelisenkymmentä senttiä pitkäaikasista keskiarvoista. Liityn itsekin siihen kuoroon, jonka kokemuksen mukaan ero on käytännössä ollut paljon suurempi. Että on siitä laiturin nokasta hypätty tavallisesti pää edellä vesistöön ja nyt vastassa on kuiva järven pohja. Uusia kiviä ilmestyi koko veneilykauden ajan potkurisyvyyteen veneijän kiusaksi ja vedenalaiset kannakset nousivat reilusti kuivin jaloin kuljettaviksi, kuten otsikkokuvassa Honka-Ruuhoon vievä riutta.
Ihmisen mieli ja muisti lienee vähän sensaatiohakuinen. Pikaisen faktantarkastuksen mukaan kulunut vuosi oli 2000-luvulla neljäs matalan veden sesonki. Vastapainona on sitten niitä korkean veden vuosia, jollon laiturit jäävät veden alle ja nyt kuivilla olevista kannaksista ajetaan yli vähän isommillakin aluksilla. Näihin verrattuna nykyinen veden korkeus on toki paljon puolta metriä matalammalla.
Vesi on muuten ollut marraskuun pohjalukemien jälkeen kevyesti nousemaan päin koko joulukuun. Tulevan vuoden lukemia ja talvea odotellessa katsaus kuluneeseen syksyyn seuraavassa:
Syyskuu
Pari viikonloppua Ruuhossa
Aika normaalit syyskuun kelit. Jälkimmäisellä reissulla mukana ovat Miina, Juha ja Paavo. Oman jännityksensä matkaan tuo se, että lähdemme ajamaan kohteeseen Sarviniemestä jo ihan umpipimeässä ja kohtalaisen sivuaaltoisessa kelissä. Turvallisesti päästään perille kuitenkin!
Pirren taikametsässä 1 ja 2
Viljakansaari
Kasukkala
Ilkosta Ruuhoon, sumusta kirkkauteen
Lokakuu
Maagista valoa tuplakymppinä
Joskus luonnonvalo saattaa olla aika uskomatonta:
Syysloma
Vanha kaava, eli heti perjantaina vesille ja loppuviikosta veneen nosto talviteloille. Poikkeuksena tällä kertaa se, että ollaan melkein pelkästään Ruuhossa, ja tosiaan, matkassa piipahtaa muutakin perhettä. Sarviniemi toimii nouto- ja palautuspisteenä. Ensimmäistä kertaa näen Ruuhossa revontulia sävyttämässä mahtavaa, valosaasteetonta tähtitaivasta. Muita veneitä ei viikonlopun jälkeen juuri näy. Rantaviivassa ihmetellään, että onko se aikaisemmin paennut noin kauas. Vetäytyvä vesi paljastaa historiaa. Muistelen, että akoinaan, kun aloittelin veneilyharrastusta, tukinuitosta karanneet irtopuut pitivät huolen puuhuollosta. Niitä löytyi joka saaresta ja rannalta. Nyttemmin irtolaiset ovat käytännössä kadonneet kokonaan, mutta madaltuvat rannat tuovat muistot eläviksi: taas on määrämittainen puu poikineen näkyvillä!
Kuivapuvulle tulee käyttöä, kun käyn kajakoimassa ympäri tutut lähisaaret (Heinäsensaaren ja Lapinsalmenmaan). Melontareissulla tulee vastaan viisijäseninen joutsenperhe. Yksi tenavista ei näköjään osaa lentää, vaikka tuntuu muuten olevan ihan hyvässä kunnossa. No, vielä on aikaa talveen. Mitenköhän perhe toimii, jos lentotaito ei syystä tai toisesta kehity? Miten pitkään odottelevat? Samaa mietimme, kun Honka-Ruuhon rantaa patikoidessa näkyy kaikessa rauhassa ruokaileva yksinäinen valkoposkihanhi. Hyväkuntoiselta näyttää hänkin, mutta oliko lentokunnossa tämäkään yksilö? Miksi se muuten jäisi yksinään tepastelemaan rannalle? Viimeiset hanhiparvet ovat vielä matkalla, joten seuraa olisi lentotaitoiselle tarjolla.
Lopulta on taas luovutettava ja lopetettava tämäkin veneilykausi. Haikeus ja vieroitusoireet iskevät saman tien. Puoli vuotta kuivaa kautta edessä!
Marraskuu maakrapuna
Marraskuun aikana koetaan pari talvista hetkeä. Lopulta viimeinen syyskuukausi päättyy kuitenkin aika syksyisissä tunnelmissa ja tuttu järvenselkä lainehtii jälleen vapaana. Jään häätämät koskelotkin palaavat takaisin. Sen verran talvista on ollut välillä, että linnunruokinta on pitänyt virittää takapihalle. Lintulaudoille ilmestyvät vanhat tutut ja pähkinänakkeli pitkästä aikaa. Alkaa mennä pähkinää piiloon melko ripeästi, nimittäin!
0 comments on “On syksy -25…”