Vuorotteluvapaani alkoi 10.8. 2017. Ainoat toistaiseksi kalenteriin lukitut tapahtumat koko seuraavalle puolelle vuodelle olivat viikon mittainen dronelentäjän koulutus sekä ruskavaellus Tsarmitunturin erämaa-alueelle. Kopterikurssin alkuun oli aikaa vielä kolmatta viikkoa, joten ehtisin hyvin alkaa toteuttaa vuorotteluvapaani Suurta Suunnitelmaa, joka piti sisällään ensinnäkin sen, että kalenteriin tulisi mahdollisimman vähän sitovia merkintöjä, ja toiseksi sen, että veneilisin Saimaalla mahdollisimman paljon, meloisin, patikoisin, valokuvaisin ja ottaisin ilmakuvaa erilaisista mielenkiintoisista kohteista. Kun veneilykausi alkaisi vääjäämättä taittua kohti loppua ehkä joskus marraskuussa, aloittaisin Saimaa-teeman ympärille kietoutuvan blogin väsäämisen. Olen jossain määrin alistunut ajatukseen, että talvi tarkoittaa nykyisinä aikoina sitä, että marraskuu kestää melkein kolme kuukautta. Silloin olisi sopiva aika istua sisällä koneen äärellä ruoppaamassa hyvän sään aikana tuotettua materiaalia, samalla kun ulkona on pimeää ja märkää ja kylmää ja vihmoo hyyhmäistä vettä vaakasuoraan.
Elokuussa, vapaan alkaessa, vene oli Punkaharjulla ja moottoriin oli jo aikaisemmin kesällä ehtinyt kertyä siinä määrin käyttötunteja, että välihuolto oli paikallaan, varsinkin kun toivoin, että Suuri Suunnitelma tuottaisi vielä paljon lisää ajotunteja ennen marraskuuta ja veneen telakoimista. Ei siis auttanut kuin ryhtyä sotkuiseen huoltopuuhaan. Vaihtoon menivät öljyt, öljynsuodatin, polttoainesuodattimet ja lopuksi vielä impellerin siipipyörä, joka olikin aivan viittä vaille hajoamispisteessä. Tiedän, että vaihto pitäisi tehdä useammin, mutku… vesipumppu on Kuutin Thornycroft-moottorissa niin kertakaikkisen hankalassa paikassa, että sinne on lähes mahdotonta saada taivuteltua isoja kouriaan ja yrittää turata pumpun kantta auki ruuvimeisselinnysällä, joka sekin vain hädin tuskin mahtuu pumpun ja koneen rungon väliin. Samalla on yritettävä taiteilla, hanuri pystyssä koneen päällä puolittain maaten itsensä sellaiseen positioon, että pumpun tavoittaminen olisi mahdollista. Tiedän kyllä senkin, että veneen keikkuessa vesillä aallokossa vaihto-operaatio olisi käytännössä mahdoton..
Koneen huolto tuli onneksi tehtyä tuurin paremmalla puolella ja ensimmäinen vuorotteluveneily saattoi alkaa. Keli oli mitä mainioin, hipoi hellettä, ja ajattelin, että tästäkö tämä kesä vihdoin lähtisi liikkeelle myös ilmojen puolesta. Suunnitelmana oli ajaa ensin Savonlinnaan ja sieltä joko Linnansaaren tai Koloveden kansallispuistoon melontaretkelle.
Savonlinna oli hiljainen ja koko kaupunki tuntui olevan syvän huokaisun sisäänhengitysvaiheessa. Hektinen festivaalikausi oli juuri päättynyt J. Karjalaisen mainioon konserttiin Olavinlinnassa ja turistimassat olivat jättäneet kaupungin. Ilmankos satamassakin oli tilaa.
Etelä-Suomen elokuista lämpöaaltoa kutsuttiin sääohjelmissa paholaisen hännän huiskaisuksi, viitaten eteläisempää Eurooppaa koko kesän vaivanneeseen helteeseen. Suomea se ei todellakaan tavoittanut kuin hännän huiskaisun verran ja kaiken lisäksi ennusteissa alettiin ennakoida huiskaisun purkautumista kovaksi ukkosmyräkäksi, joka tulisi pyyhkäisemään Etelä-Suomen yli. Ehtisin kuitenkin vielä jatkaa matkaani, mutta perillä pitäisi löytää suojaisa satamapaikka, jossa olisi kunnolliset kiinnitysmahdollisuudet. Kokonaissuunnitelma alkoi näin ollen taipua Linnansaaren valitsemisen suuntaan sekä satama- että melontapaikaksi. Linnansaaren Sammakkoniemi olisi oivallinen paikka pitää myrskyä eikä melontavesissäkään olisi moittimista.
Kiira-myrsky, tai virallisesti rajuilma, saapui Sammakkoniemeen myöhään illalla. Ensin pimeys ja sitten komeaa salamointia, joka valaisi koko maiseman hetkellisesti kuin olisi ollut päivä n. kymmenesosasekunnin ajan kerrallaan. Tuuli ei Linnansaaressa yltynyt mitenkään erityisen kovaksi, joten mitään hätää ei veneen suhteen ollut. Puitakaan ei tainnut juuri kaatua, tai en ainakaan huomannut mitään sellaista kiertäessäni saaren luontopolkuja seuraavana päivänä.
Siirryin Kuutin kanssa seuraavana aamuna Sammakkoniemestä saaren länsinurkkaan, Perpulanluhtaan, koska sieltä käsin olisi mukavinta lähteä koluamaan saaristoa. Pakkasin eväät ja yöpymisvarusteet kajakkiin ja lähdin matkaan. Sää suosi taas, paitsi että reittiä oli suunniteltava navakka tuuli huomioon ottaen. Saarten sokkeloissa riittää aina tuulensuojaisia paikkoja, joten paria selän ylitystä lukuunottamatta ei tarvinnut aallokossa keikkua. Kalasääskivanhemmat seurasivat menoani tarkkaavaisina, vaikka en mennytkään lähelle niiden kivipaaden päällä seisovaa pesärytöä. Saarten rannoilla oli myös kurkia, jotka pitkään miettivät, miten suhtautua hiljakseen saaren takaa ilmestyvään kulkuvälineeseen. Lopulta päättivät kuitenkin siirtyä hieman kauemmas. Kurki on suorastaan majesteettisen näköinen lintu varsinkin läheltä nähtynä.
Saimaan saaristossa melominen on kaikkiaan kyllä mahtavaa puuhaa! Kontakti luontoon ja eläimiin on vielä ihan eri luokkaa matkaveneellä liikkumiseen verrattuna. Tämän reissun hienoin luontoelämys oli majava, joka ei osannut noteerata melojaa mitenkään, kun annoin kajakin lipua niemen takaa sen kotilahdukkaan. Niin kauan kun pysyin itse liikkumattomana, majava tohisi omia askareitaan aivan kajakin vieressä. Ensimmäinen melan liike sai sitten aikaiseksi hälyytyksen majavamaailmassa, mutta hyvän aikaa ehdin otuksen puuhia seurata.
Leirissä tuli riippumatolle käyttöä pitkästä aikaa ja testasin risukeitintä ensimmäistä kertaa ruoanlaitossa. Hyvin toimi. Olosuhteet eivät tosin olleet kovin haastavat, mutta tarkoitus olisi ottaa risukeitin mukaan myös lappiin, vaikkakaan ei ainoaksi keittovälineeksi.
Leirielämän ja melomisen jälkeen paluu Kuutille oli kuin tulisi sivistyksen pariin, vaikka retkisatamassa edelleen oltiinkin. Hyvästit retkimuonille ja niiden sijaan jääkaappi, kylmä olut, radio, televisio, tietsikka, puhtaat vaatteet ja pian lähtö kohti Savonlinnaa ja kaupunkielämää. On tämä kyllä hieno laji!
Paluumatkalla Lappeenrantaan poikkesin yöksi ensin Rokansaareen ja sitten Ruuhonsaareen. Kiira ja hevosmuurahaiset olivat näköjään tehneet selvää Taka-Ruuhon etelärannalla ammoisista ajoista seisseestä komeasta kelovanhuksesta.
0 comments on “Vuorotteluvapaapäiväkirja I”