Pientä stressin poikasta havaittavissa jo elokuun lopulla! Kävi nimittäin ilmi, että dronelentäjäkurssilla pidetään lopputentti, jossa pitäisi oikeasti hallita viikon aikana opiskeltua tukevahkoa asia- ja teoriatietopakettia. Kurssi päättyisi perjantaina 1.9. ja minulla oli jo autossa mukana varusteet viikon lapin vaellusta varten. Junalle piti ehtiä justiinsa kurssin päätöksestä. Rinkasta tuli painava, kuten aina. Grammanviilaus ei näköjään koskaan onnistu, kun tulee otettua kaikenlaista varmuudenvaraa matkaan. Olin päättänyt ottaa mukaan vielä järjestelmäkamerankin teleoptiikoineen, joten hieman huolestutti edessä oleva jotos ennalta vieraassa porukassa. Jos vaikka loikkivat porojen lailla hirmuisia päivämatkoja.
Oilin lähdössä patikoimaan 50-vuotislahjaani, Helsingin seudun lapinkävijöiden järjestämää Tsarmitunturin erämaa-alueen ruskavaellusta. 50-vuotiaana huomaa, että kun muistelee jotain tapahtumaa tai asiaa menneisyydestä, siitä tahtoo olla aikaa vähintään 10 tai useimmiten 20 vuotta. Juuri näin kävi vaellusvarusteita ja niiden hankinta-aikoja läpikäydessäni. En ollut ainut ikäloppu joukossa. Makuupussi ja makuualusta olivat hyvinkin täyttäneet pyöreät kaksikymppiset ja samaa ikäluokkaa oleva teltta oli jo aiemmin joutunut hiirten syömäksi talvivarastossa. Vaatetustakin olisi hyvä uusia hengittävämpään suuntaan, kun hikoilen kovasti kulkiessani. Yhtään valehtelematta, jos ei tuule tai sada, T-paitakeli alkaa meikäläisellä + 5 asteesta, kun kuljetaan maastossa rinkka selässä. Tästä se varustelukierre sitten alkoi, mutta kokonaisuus tuntui kuitenkin olevan hallinnassa, kun yöjuna pohjoiseen nytkähti liikkeelle syyskuun ensimmäisenä iltana 2017. Dronekurssin tenttikin meni läpi!
Meitä oli 16 vaeltajaa, ja kokonaissuunnitelma oli seuraava: yöjunalla Rovaniemelle, josta bussikyydillä erämaa-alueen pohjoislaidalle, siellä porukka maastoon 7 päiväksi, josta bussi meidät taas hakisi ja veisi Nellimin erämaahotelliin ja sieltä taas saunomisen, ravintolaillallisen, valkeissa lakanoissa nukutun yön ja city-kuntoon sonnustautumisen jälkeen Rovaniemelle ja yöjunaan. Teoriassa loistava suunnitelma, mutta entä käytännössä?
Kartta (Maanmittauslaitos/karttapaikka)
Kaikki sujui oikein mallikkaasti! Säiden puolesta pohjoinen Suomi taisi olla koko maan ainut siedettävä paikka syyskuun ensimmäisellä viikolla. Onnettomuuksilta vältyttiin, lentäviä kiusankappaleita ei ihan hirveästi ollut ja yhteiselo porukassa sujui. Olin etukäteen vähän huolissani vihoittelemaan pyrkivän selkäni kanssa, mutta pitää ihan erikseen mainita, että nykyaikaiset ilmatäytteiset makuualustat ovat taivaallisia vanhan liiton vehkeisiin verrattuna, jotka ovat etevämpiä lähinnä grammanviilauksen näkökulmasta. Tämän lisäpainon kannan kuitenkin erittäin mielelläni! Onneksi tuli otettua se järjestelmäkamerakin…
Reissun vetäjän, Juha Karsikkaan, kuvauksen vaelluksesta voi lukea Lapinkävijän numerosta 4/2017.
0 comments on “Vuorotteluvapaapäiväkirja II – syrjähyppy pohjoiseen”