Jos veneilyksi lasketaan kaikki sellaiset ajanjaksot, joiden kuluessa yöt nukutaan veneessä, niin voin kutsua kesää 2020 kaikkien aikojen veneilykesäksi. Päivätkin toki tuli suurimmaksi osaksi asuttua veneessä tai vähintään liikuttua paikoissa, jonne oltiin saavuttu veneellä. Mitäpä sitä olisi muutakaan tehty tänä outona pandemiakesänä?
Vene-elämää on melko helppoa sopeuttaa koronarajoitusten kanssa yhteensopivaksi, mikä näkyi menneenä kesänä Saimaalla. Liikkeellä oli poikkeuksellisen paljon veneitä: Mereltä tulleita, vanhoja tuttuja ja uusia tuttavuuksia, veneitä, joista saattoi kuvitella, että vaari oli ne aikoinaan tupakkiaskin kanteen hahmotellut, itse kasaan hitsannut ja jotka nyt taas kesällä 2020 pitkästä aikaa kaivettiin Saimaan rantojen leppäpusikoista luonnolliseen elementtiinsä, vesille.
Olin jo keväällä rikkonut pyhää periaatettani olla tekemättä leipätöitäni veneessä. Etätyöskentely järvimaisemassa on kovin houkutteleva vaihtoehto, varsinkin kun mobiilidata kulkee Saimaan saarissa riittävän vilkkaasti eivätkä yhteydet juuri takkuile. Etätyöpuuhissa oltiin kesäkuussa yhdessä jos toisessakin paatissa Saimaan rannoilla..
Ilkonsaari
Oma veneilykesä lähtee toden teolla liikkeelle kesäkuun toisella viikolla kun Marjukka irtoaa Halkosaaren kotilaiturista, jonne paluu tapahtuisi lopulta vasta heinäkuun viimeisenä päivänä. Matkan lakipiste tulisi sijoittumaan Vuoksen vesistön pohjoisimpaan satamaan, Vieremälle. Edessä olisi monta ihmeellistä asiaa, mutta nyt ollaan vasta taipaleen alussa, kesän ensimmäisessä etapissa, tuttuakin tutummassa Ilkonsaaressa.
Monesti aikaisemminkin nähty maisema on jälleen kerran ainutlaatuinen. Tyyni, lämmin ilmanala saa kaiken näyttämään joltain, miltä se ei koskaan aikaisemmin ole näyttänyt. Alkukesän tuore vihreys kietoutuu kosteaan huntuun, joka tiivistyy lehtien pinnoille pisaroina ja saa järvenselän saarineen näyttämään utuisen pastellinväriseltä.
Kuulokuvia
Korvensaari – Anttola – Varteussaari
Matka vie tihkusateessa Luonterin suuntaan. Korvensaari kukoistaa ja raikuu meteliä pitävien lintujen äänestä. Osa laulaa tinderiä, jotkut varoittavat tulemasta lähelle omaa tonttia ja muutamilla poikaset jo sirkuttavat pesissä nälkäisinä. Elämää pursuaa joka paikasta, oudoistakin. Sinitiainen on tehnyt pesänsä jatkuvassa käytössä olevan grillikatoksen seinäkoloon, sisäpuolelle. Kuinkahan sille käy?
Joutsenpari käyttää säästelemättä koko 78,7 dB äänivaransa silkasta jälleennäkemisen ja yhdessäolon riemusta.
Anttolassa piipahdetaan täydentämässä kaikenlaista, myös miehistöä (vai pitäisikö sanoa ”henkilöstöä”). Aallokko pysyy aisoissa.
Varteussaaressa, kuun lähestyessä puoliväliä, alkaa helle. Marjukka ei liikahda hetkeen minnekään, mutta ilmatäytteinen kajakkimme saa kyytiä. Mänty kukkii ja verhoaa kaiken keltaisella. Etätöitä, uimista, nuotioruokaa, lukemista, saaren koluamista koirien kanssa ..
Muu perhe jää Anttolassa kyydistä ja Marjukka jatkaa kippareineen yöksi Karihiekalle. Karihiekka on, nimeään mukaillen, kohtuullinen pätkä hienoa hiekkarantaa kahden korkeahkon kalliopaaden välissä. Upea paikka, mutta enemmän uimaranta kuin retkisatama.
Seuraava etappi on Puumala, jossa suoritetaan veneen tyhjennystä ja täydennystä. Ville Haapasalon hatsapurikojulla on 20 m parijono joten jätän väliin. Matka jatkuu kohti Ruunasaarta, jossa ollaan yötä. Lämpötila hipoo hellettä, ja aurinko tuntuu erityisen polttavalta. Nahka tirisee ja on pakko vetää pitkähihaista päälle kuumuudesta huolimatta. Ruunasaaressa on maaginen valaistus, kuten hellepäivien iltoina on tapana.
Päätän herätä aamulla aikaisin ja hyödyntää varhaisten hetkien viileyden ajaessani kohti Savonlinnaa. Vastaan tulee tarmokas soutaja, jolla lienee samansuuntaisia ajatuksia aamuhetkien autuudesta. Kukonlauluherätysaktiikkani toimii osittain, vaikka mittari näyttää +25 kun jätän veneen lillimään tyveneen Pitkän Pihlajaveden itäpäässä ja siistiydyn cityelämää varten. Suihku ja pulahdus järveen virkistää. Olen perillä jo 9.30 ja valmis hellevaateostoksille. Kirjakaupassakin voisi piipahtaa..
Juhannus odottaa Punkahajulla, Vaahersalossa. Pidän ruokataukoa Koukkuniemen retkisatamassa ja ulkoilutan kameraa palan painikkeeksi.
Juhannus, suven suloisinta aikaa..
Mammuttisaari sateessa
Auringonpalvojat rannalla
Kaikenlaista lentävää
Juhannuksen jälkeen piipahdamme kotona tyhjentämässä postilaatikon..
.. mutta palaamme veneelle tuota pikaa aloittaaksemme kesän virallisen seikkailun, matkan kohti Iisalmea ja sen yli. Ensin huoltokäynti Savonlinnassa ja sitten parin yön hengähdys Iso-Tuunaassa. Hellettä…
Aamuherätys on ankarin. Tuuli muuttaa yöllä suuntaa, voimistuu, ja niin tekee tietysti aallokkokin. Iso-Tuunaan ranta lakkaa olemasta suojaisa. Köliraudan kevyt rouhinta pohjakiveen herättää henkilöstön ja suoritamme varhaisen pikalähdön kohti Varkauden reittiä. Onneksi norppaveneen perinteinen runkomalli syvine, koko rungon mittaisine köleineen ja kölirautoineen sopeutuu hyvin luonnonsatamien ”ankkuri perään, keula hiekkaan” rantautumisiin ja kestää pienet pohjakosketukset jälkiä jättämättä.
Ajamme taas ihan reippaan päivämatkan. Pysähdys Leppävirran Unnukassa, Varkaudesta mennään heittämällä ohi (sulutuskin sujuu sutjakasti) ja kiinnitymme yöpaikkaamme, Konnuksen kanavalle, jo puoli seitsämältä.
Konnus on varsin kiva paikka! Sulutuksia on harvakseltaan. Sulun ja kosken puolella liikkuvat kalastajat lienevät aktiivisimpia paikan hyödyntäjiä. Ainakin kuhaa tuntuu nousevan.
Reissumme jatkuu kohti Kuopiota. Ajatuksena on valikoida jokin eteläisen Kallaveden lukuisista retkisatamista määränpääksi. Helle väistyy ja tuuli on puhallellut jo muutaman päivän kuin myrskyä ennakoiden.
Matkalla kohtaamme jotain hyvin mielenkiintoista.
On se valtava ja vaikuttava ilmestys, varsinkin kun sen kohtaa aivan yllättäen. Olen nähnyt merikotkia sisävesillä keväisin ja syksyisin, mutta kun vastaan tulee aikuinen lintu parhaaseen pesimäaikaan niin onhan se upea yllätys!
Kuopio herättää veneilevässä kansalaisessa (ainakin meissä) aina vähän ristiriitaisia tunteita. Kaupunki on hieno, Kallavesi upea ja periaatteessa erilaisia rantautumisvaihtoehtoja on vaikka kuinka, mutta…
Tuulen voima ja suunta auttavat valikoimaan Hauto-Koistin yöpaikaksi, ja onhan siellä vanha kalastajatila sekä saunakin. Koirat ovat innoissaan päästessään maihin ja syy selviää pian. Maastosta tongitaan jos jonkinlaista roinaa ja paikka tuntuu olevan täynnä kaikenlaisia törkypesiä, joihin valitettavasti lukeutuvat myös tilan päärakennus ja sauna. Vähän nihkeä tunnelma on usein jäänyt myös itse kaupungin vierassatamista, erilaisista syistä.
Kesäkuu päättyy Päivö-myrskyyn, jonka otamme vastaan Rauhanlahden vierassatamassa. Satama on periaatteessa suojassa myrsyn aalloilta, mutta tempoilevat tuulenpuuskat vellottavat Marjukkaa laiturissa siinä määrin, että lisään köysiä pidättelemään venettä vähän joka kulmasta. Ilma on rankkasateesta sakeana ja hellekeli jo muisto vain.
0 comments on “Kesä 2020 – alku”