Kaksisuuntainen kesä 2025
Jolloin perus kakskymppinen kesäpäivä on todellinen harvinaisuus ensimmäisenä kesäkuukautena. Heinäkuussa sentään helpottaa. Onneksi Marjukan sisätilat saa tarvittaessa helposti kymmentä astetta ulkoilmaa lämpimämmäksi ja muutenkin voi olla säältä suojassa. Kesällä yleensä riittää, kun pitää tulta vanhan ajan kunnollisessa öljylampussa. Oma luottopelini veneessä on 15 linjainen Matador. Niissä sydännauha on niin leveä, että liekki polttimessa on kokonaisen ympyrän muotoinen, eli puhutaan pyöreäsydämisestä lampusta erotuksena litteäsydämisistä. Linja on öljylampuissa perinteinen valo- ja lämpötehon mittayksikkö. Enemmän linjoja on siis enemmän valoa ja lämpöä. Perinteinen litteäsydäminen myrskylyhty on suunnilleen 5-6 linjainen, kun esim. isompi Matador on 20 linjainen. Teho on merkitty polttimen kylkeen silleen, että numeron perässä on kolme heittomerkkiä. Tietää sitten hankkia oikean kokoisia sydämiä ynnä muita lampun osia, kuten liekkilaseja ja liekinlevittimiä. Marjukan luottolamppu on siis 15”’. Hyvässä kunnossa oleva öljylamppu palaa täysin tasaisesti eikä savuta, ja tuottaa kauniin valon lisäksi todella paljon lämpöä. Öljylamppua ei täten pidä jättää palamaan vahtimatta ainakaan veneen sisätiloihin. Marjukassa on Matadorin palaessa koko ajan kattoon suunnattu tuuletin puhaltamassa ja levittämässä lampusta pistemäisesti tulevaa lämmintä ilmaa muualle sisätiloihin. Muuten katto kärvähtää. Öljylamppujen evoluutio oli huipussaan aikana ennen sähkövalon yleistymistä. Siihen aikaan kun isä lampun osti. Kosmokset, Matadorit ja Alladinit tuottivat kaiken kaiken tarjolla olevan valon. Tilleyt ja muut voimavalolamput ovat sitten asia erikseen ja niihin ei kipparin kevyt öljylamppuhurahdus ole ainakaan vielä laajentunut. Onni on perinteinen pyöreäsydäminen öljylamppu, joita innokkaasti poltellaan myös kotona kuoleman kuussa tätä kirjoitellessa.
Öljylamppumagiaa meillä kotona kuvattuna (tulilla 15 ja 20 linjaiset Matadorit sekä Aladdin n:o 21 hehkusukkineen):
Veneilykesään kuuluu myös tavanomaista enemmän kirjojen lukemista, suoratoistoleffojen katselua ja vanhan matkaradion kuuntelua.
Niin, se veneilykesä -25. Se alkaa:
1-5.6.
Illansuussa Ilkkoon. On mentävä eteläpään betonilaituriin, koska vesi on vuodenaikaan nähden matalalla. Ilkon hiekalla ei tule käytyä koko kesänä, kun vesi ei ole nousemaan päin – päinvastoin.
Ilkossa on vielä aistittavissa loppukevään tunnelmaa. Kasvukausi on aluillaan myös linnuilla. Yksinäinen teerikukko pitää soidintaan vastapäisen Myhkiösaaren kalliolla. Muita lintuhavaintoja: uiskenteleva kanadanhanhi ja rantakivillä tepasteleva rantasipi. Lämpötila seitsemässätoista paitsi yöllä kylmää. Öljylamppu lämmittää, valoa riittää muutenkin.
Toinen päivä kesäkuuta ja veneilykesää. Saan veneen irti laiturista vähän ennen puolta päivää ja suuntaan nokan kohti Ruuhonsaarta. Tyyni keli on vaihtunut vähän kuoppaiseksi. Puhaltaa etelästä mutta lämpö ei silti hätyyttele kahden kympin säällistä kesärajaa. Ruuhon laguunissa ei ole vielä ruuhkaa. Härkälintu saa kalastella poijuviidakossa kaikessa rauhassa. Saaliiksi tulee niin iso kala, että linnun on lopulta luovutettava nielemisyrityksestä. Iso pääsi karkuun! Kaislikot ovat vielä oljenkeltaisia, häivähdys tuoretta vihreää seassa.
Vietän pari rauhaisaa päivää saaressa. Käyn melontaretkellä, jonka reitti kulkee Heinäsensalon itärantaa ylöspäin. Melontakartan mukaan takaisin pääsisi Heinäsensalmen kautta, eli Heinäsensaaren ja Lapinsalmenmaan välistä vaan eipä onnistu. Salmi on kuivilla ainakin matalan veden aikaan. Epäilen, että on muutenkin. Ei auta kuin jatkaa takaisin ylävesille päin ja tulla Lapinsalmenmaan länsirantaa takaisin Ruuhoa ja Marjukkaa kohti. No, löytyipä oikein kiva melontareitti puoli vahingossa.
Yksi kesän teemoista, vesitasolla veneilykohteisiin, pyörähtää käyntiin, kun kaunis punavalkoinen lentokone rullaa Ruuhon laguunin hiekkarannalle. Sama toistuu vielä lukuisia kertoja kesän eri kohteissa. Käyhän se matkailu järvikohteissa noinkin!
Seuraavaksi on kiirehdittävä takaisin kotisatamaan, otettava kyytiin Pia ja joukko ammattiopiston kansainvälisiä opiskelijoita. Tehdään päiväretki Ilkkoon, jonka aikana saadan maistella varsin kansainvälisiä ruokia!
Sitten on häät, joissa käyn lyömässä rumpua (uutta, sähköllä toimivaa).
12-22.6.
Juhannukseksi Vaahersaloon.
Perinteinen jussinsiirtymä alkaa kotisatamasta ja vie lähtöpäivän illaksi Listinkiin. Tänään mittari kipuaa kahteenkymppiin vaikka tuulee pohjoisesta.
Navakoituva pohjoistuuli onnistuu jollain konstilla taittamaan aallon Listingin rantahietikolle ja päätän lähteä liikkeelle. Saatan olla vähän herkkä köliraudan rouhinnalle kun ei se norppavene ihan pienestä hätkähdä. Itse hätkähdän ja alkaa matka pohjoiseen vasta-aaltoa päin. Kiinnitän Marjukan Puumalan kirkonkylän Kippis-laituriin varttia vaille yhdeksän. Niin, lähtö Listingistä tapahtui aamuviideltä! Käyn aamupäikkäreille sähkölämppärin tasoittaessa sisälämpötilaa hieman ulkona vallitsevaa plus viittätoista leppoisammaksi.
Kesäkuun neljästoista valkenee aurinkoisena ja olen aamykympiltä jalkeilla touhuamassa veneen huoltoa. Septi tyhjäksi, vettä tankkeihin ja 96 litraa dieseliä mittarilta. Sitten kohti Rokansaarta. Keli kutsuu melontaretkelle. Se suuntautuu Rokansaresta itään. Koluan Rokansaaren ja Niinisaaren välistä saaristoa ja pyörähdän Liehtalanniemessä. Varsin mukavaa on taas tämä!
Kesäkuu on puolessa välissä ja on taas aika siirtyä askel lähemmäs Punkaharjua. Matkalla Savonlinnaan on hirvejä uimasillaan.
Kasinon laiturissa ollaan pari yötä ja veneen henkilöstö täydentyy Pialla, Idalla ja koiraeläimillä. Hiljaista on vielä: max 8 venettä Marjukalla seurana. Vietetään kaupunkilomaa. Tällä kertaa shoppailusaalis jää aika maltilliseksi. Pizzaa ja kylpylää on sentään ohjelmassa. Viereisestä veneestä kerrotaan, että norppaeläin pyörähti aivan Kasinon venesataman vieressä. Jäi näkemättä herkeämättömästä bongailusta huolimatta. Urbaaaneja vesilintuja tarttuu sentään ”filminauhalle”.
18.6. ollaan Vaahersalossa jussinviettovalmiudessa. Aatto osuu tänä vuonna kahdenteenkymmenenteen päivään. Kokot palavat kun poikkeuksellisesti ei ole metsäpalovaroitusta voimassa. Aina iloinen pikku Sylvia on ekaa kertaa mukana samalla kun Märta on ensimmäistä kertaa joukosta poissa. Elämän vääjäämätöntä kiertokulkua tämä.
23.6.-1.7.
Kohti huippua
Keli on viileähkö kun starttaamme Pian kanssa Punkaharjulta kesän varsinaiselle suurelle seikkailulle, jonka on määrä saavuttaa lakipisteensä jossain Pielisjärvellä. Aikaikkunassa on deadlinena Ilovaari-festari 4-5.7. johon mennessä meidän pitäisi olla Marjukan kanssa Joensuussa juhlakunnossa ja valmiudessa. Pielisen reissu pitäisi siis suorittaa ennen tuota määräaikaa. Ei ole varsinaisesti kiire, mutta pitää laittaa toimeksi koska edes kaasun vääntäminen kaakkon ei saa tukkaa suoristumaan Marjukan matkassa. Suoritamme näin ollen Savonlinnassa erinäisiä huoltotoimenpiteitä sekä täydennyksiä C-marketissa ja jatkamme matkaa etiäpäin. Laitaatsalmessa on kilometrin mittainen tukkinipusto tulossa hinaajan kiskomana vastaan n. 2 km/h nopeudella (ehkä pitäisi sanoa hitaudella). Tämä ei varsinaisesti jouduta oman matkamme taittumista, mutta ohi päästään kuitenkin. Pitkän ajopäivän päätteeksi kiinnitymme Savonrannan satamaan. Vai pitäisikö puhua Vuokalasta? Kyseinen nimitys tulee vastaan joka puolella paikkakuntaa. Iltakävelyllä hiljaisella ja autiolla kylänraitilla käy jokseenkin hupaisa sattumus. Yksinäisellä puiston penkillä istuu puhelimensa kimpussa ihan aito paikallinen nuorisolainen! Rollaattorimummo olisi ehkä ollut enemmän ympäristön virittämän odottaman mukainen. Hämmästynyt ilmeemme saa hänet tervehtimään meitä iloisesti.
Heräämme kaikkien Johannes-johdannaisten nimien nimikkopäivään, joka valkenee varsin harmaana ja himmeänä. On sateista ja kylmää. Tuulen suunta ja nopeus kiinnostaa myös aina erityisesti silloin, kun edessä on suuren, avoimen selän ylitys. Paasselän meteoriittimonttu odottaa meitä ensi töiksi matkalla kohti Joensuuta. Monttu ylittyy melko mallikkaasti. Saunan lämpö tuntuu Joensuun Jokiasemalla silti erityisen hyvältä pitkän, sateisen ja aallokkoisen ajomatkan päätteeksi.
25.6.
Nopean Joensuu-kaupunkikierroksen jälkeen olemme valmiita lähtemään Pielisjoelle, pinnistelemään vastavirtaan. Kanavien sulutuksessa kätevin kommunikaatioväline täällä päin on VHF-puhelin. Kädessä pidettävä malli osoittautuu erittäin näppäräksi sisätiloissa olevaan kiinteään puhelimeen verrattuna. Sulutuksissa operoidaan veneen ulko-ohjaamosta käsin, joten on hyvä että luuri on aina käsillä ja kuulolla. Joensuun kanava on helppoa kauraa (mahdumme helposti kanavasillan ali ilman sillan nostatusta) mutta Kuurnassa olemme vaikeuksissa. Vene on ihan viittä vaille lähteä käsistä kovassa virtauksessa kun isoon sulkuun lasketaan vettä ”laivamitalla”. Mahdumme juuri ja juuri alhaalla olevan kanavasillan ali sulusta pois ajaessamme. Myöhemmin, kun olemme Lieksassa juttusilla toisen norppaveneen kipparin kanssa saamme kuulla, että heillä vene oli lähtenyt sulussa irti köysistä ja jäänyt virtausten armoille. Olivat kuitenkin selviytyneet ohjaamalla venettä konevoimin. Hyvä tietää, että tuo on mahdollista! Oma oletus oli, että mitään ei ole tuossa tilanteessa tehtävissä ja homma on ns. Herran hallussa. Yhtä kaikki, kaikki selvisivät Kuurnan sulutuksesta yhtenä kappaleena!
Päivälämpötilat vaihtelevat 13-18 välillä.
Yöksi päädymme jälleen Jakokosken museokanavalle. Rappioromantiikkaa tihkuva paikka, vaikka kesäteatteri onkin edelleen toiminnassa.
Seuraava 15 lämpöasteinen päivä kuljettaa meidät jäljellä olevan jokireitin kautta Pieliselle ja Kolin satamaan. Taas vähän röykkyistä mutta tuuli on oikeasta suunnasta, joten selvitään ihan hyvin, mukaan lukien sulutuksesta Kaltimon kanavalla. Enon kohdalla kokeilemme onneamme ajaa vanhan Kaltimon kanavan kautta. Mahdumme siltojen ali juuri ja juuri kun Marjukan valomasto on valmiiksi alhaalla aikaisempien sulutusten jäljiltä. Lipputangon nuppi hipaisee siltarunkoa alituksessa. Aivan viehättävä reitti!
Illalla käymme kävelyllä Kolin kylällä. Kaupassa pitää käydä ostoksilla ja ravintolassa syömässä. Juomassa toki myös.
Pielisen satamat ovat nykyisellään nettivarausjärjestelmässä. Kolin alamaja ei tarjoa veneilijöille mitään ekstrapalveluja, saunomismahdollisuutta esim. Polttoainetta saa veneesen Kolin lisäksi Lieksasta ja Nurmeksesta.
27.6.
Päivän ohjelmassa on patikkaretki. Kiipeämme Ukko-kolille jo ihan sen takia kun se on siinä ihan vieressä. Sadekuurouhka ei estä aikeitamme, lisää vain vähän jännitystä, että osuuko kohdalle. Kansallismaisema on komea tälläkin kertaa. Niityt kukkivat hienosti tähän vuodenaikaan. Kesän trendaava ilmiö, vesitasoliikenne, on vilkkaimmillaan juuri Kolilla. Niitä, vesitasolentsikoita, tulee ja menee joka päivä. Perinteisempi laivaristeilyliikenne kulkee kahden laivan voimin, joista toinen saattaa olla pistokeikalla Joensuusta. Toinen enemmän vakkaripohjalta.
Oleellinen osa Kolilta avautuvaa kansallismaisemaa on riuttamaisten saarten muodostama yli 12 km pitkä harjanne vaarojen edustalla Pielisjärvessä. Harjanteen pohjoisimman saariryhmän nimi on Hiekkasaaret, jossa sijaitsevaan hiekkarantaiseen retkisatamaan suuntaamme 28. päivä kuudetta. Siirtymä Kolin satamasta on kivenheiton mittainen, tai no, lyhyt kuitenkin. Keli on mitä hienoin ja ennusteen huomiseksi lupaama sateen säestämä tuulenpuhuri olisi tulossa sataman kannalta suotuisasta suunnasta, joten huoleen ei pitäisi olla syytä. Satamassa on ennen meitä rantautuneena kaksi venettä ja yksi lentokone. Sekaan mahdutaan vielä oikein hyvin. Keli kutsuu melontaretkelle ja sinne menemme. Seuraamme harjusaarten jonoa etelään ja käymme Kelvänsaaressa.
Retkisatama tyhjenee illalla muista vieraista ennakoiden seuraavaa päivää, joka koittaakin sateisena, kylmänä ja tuulisena. Suojan puolella kuitenkin ollaan, joten mikäs ollessa. Öljylamppu lämmittää, kirjat ja elokuvat viihdyttävät. Sade pitää taukoa pari tuntia jolloin pääsee vähän jaloittelemaan ja ulkoiluttamaan kameraa.
Tuulen puoli ja suojan puoli:
Kesäkuun viimeisiksi hetkiksi ajamme reissun venelakipisteeseen Lieksaan. Siirtymä taitaa olla koko kesäkauden möykkyisin ainakin alkumatkastaan. Jos ei ajettaisi vasta-aaltoon, olisi jo hyvin epämukavaa. Kiinnitymme Lieksanjoen suulle tuttuun laituriin ennen puolta päivää. Olli autoilee seuraksemme joten lomamatkan venelakipiste ylitetään autolakipisteellä, kun teemme pari reissua maanteitse. Ensimmäinen näistä suuntautuu Ruunaankoskille.
Heinäkuu alkaa toisella autoreissulla, joka vie meidät Nurmekseen. On ihan mahdottoman kylmää ja koleaa. On ihan liian vähän vaatetta päällä. Ilmankos tulee tehtyä vaateostoksia Sastan tehtaanmyymälästä ja paikallisesta monialaisesta kaupallisesta yrityksestä. Sieltä saa hyttystakin ja seinätelineen TV:lle. Saisi jääkaappipakastimenkin mutta en osta.
Veneessä on sentää lämmintä ja jallulettuja!
Lämpimään, etelään
Lakipisteestä voi tulla vain yhteen suuntaan – alas. Tahtoo sanoa, että on aika palata omia jälkiä takaisinpäin. Jääkauden lopullista väistymistä saadaan vielä odottaa, mutta merkkejä alkaa olla ilmassa.
Heinäkuun toisena päivänä starttaamme Lieksasta ja ajamme koko matkan yhtä soittoa Joensuuhun asti. Sulutukset ovat huomattavasti helpompia tähän suuntaan (alamäkeen). Parkkeeraamme Marjukan jokirantaan, Tuulaakiin, Joensuun satamaan. Ollaan hyvissä asemissa Ilosaaren ja Ilovaarin välittömässä läheisyydessä. Matkalla on jo varsin lämmintä mutta Ilovaarin avauspäivä on mennä pilalle sateen, kovan tuulen ja kylmän ilman (Ulla-myrskyn) takia. Vanhuuttansa sitkeäksi käynyt rokkikansa ei kuitenkaan anna periksi noin vain ja juhlatunnelma saadaan kuin saadaankin pystyyn.
Ilovaaria juhlitaan 4-5.7. Toinen festaripäivä on jo varsin kaunis ja suotuisa.
Yhä vaan etelämmäs
6.7. ehditään Rääkkylän Paksuniemeen asti. Ilma on kaunis mutta seuraava päivä valkenee jälleen sateisena ja sumuisena. Tunnelmasta toiseen!
Sääennuste manaa seuraavalle päivälle rankkaa sadetta ja vähintään kohtalaista tuulta. Enonkosken Hyypiänniemi valikoituu sadepäivän pitopaikaksi. Liikkeelle siis! Matka taittuu reippaasti ja Paasselkä ylitetään sivuvastaisessa. Hyypiänniemen laituriin kiinnitytään puoli viiden maissa. Ennuste on aivan oikeassa: seuraavana päivänä vettä tulee 15 tuntia yhteen menoon. Laituri ei ole aivan niin suojaisa kuin toivoimme. Onneksi lepuuttajat pitävät pintansa. Yksinäinen lehtokurppa nököttaa seuranamme sateessa. Ei sillä mitään hätää taida silti olla. Reippaasti lentää tiehensä hän, kun aika koittaa.
9.7. Savonlinnaan, Kasinolle. Siellä on taas kaikki Savonlinnan ja Kasinon ilot läsnä.
10.7.
Ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Sujuva lähtö Savonlinnasta tyssää, kun osa Marjukan navigointielektroniikasta menee pimeäksi (autopilotti+yläkerran plotteri). Parkkiin Motonetin laituriin, sulakkeen vaihto sängyn alla olevaan sulaketauluun ja homma toimii taas. Ajetaan kohti Juuvinsaarta, jonne meno tyssää siihen, että laituri on aivan täynnä. Ei aleta kikkailemaan Marjukkaa ankkuriin saarten väliseen salmeen vaan jatketaan etelään. Yöpaikkoja ATK:sta etsiessä esiin pomppaa ennen käymätön kohde, Annikinniemi. Sijainti on ihanteellinen, aivan siinä Vekaransalmen tuntumassa. Veneilysaimaan kuvaus suojaisaan lahdukkaan ajamisesta vaan arveluttaa vähän, varsinkin kun Saimaan vedenpinta on todella matalalla tänä kesänä. Sisälahden suulla ei nimittäin ole turhan paljon vettä ja aika tarkkaan pitää tähdätä, että oikea sisäänmenokohta löytyy. Kohdetta kiikaroidessa huomaan, että sisään on ajamassa kohtalaisen kokoinen purjevene. Ehkä mekin yritämme. Etenemme hitaasti hivuttamalla, eikä vettä kölin alla ole todellakaan liikaa. Matalimman kohdan jälkeen syvyyttä alkaa löytyä riittämiin ja pääsemme turvallisesti perille. Satama on todella idyllinen sisälahden vieressä olevine sisäjärvineen ja luontopolkuineen.
Mielen rauhattomaksi tekevä kauhuskenaario tekee kipparin yöunesta semisti levotonta. Nimittäin! Sääennuste lupaa voimistuvaa tuulta seuraavaksi päiväksi sellaisesta suunnasta, että aalto saattaa osua Annikinniemen matalaan sisäänmenokohtaan. Tai ulosmenokohtahan se seuraavana päivänä olisi. Entä jos juutumme matalaan ja tuuli alkaa painaa venettä kivikkoon. Ei olisi ollenkaan hyvä! Hyvin kaikki lopulta menee. Itse asiassa osaamme valita ajoreitin vähän paremmin pois lähtiessä. Varavettä jää kölin alle reilummin tällä kertaa, vaikka aallokkoa tosiaan jonkin verran onkin. Keli on pilvinen ja kohtalaisen tuulinen, mutta lämpötilat alkavat vakiintua normi kesälukemiin.
Jos lähdimme liikkeelle ”eka kerta”-kohteesta, niin olemme sellaiseen myös menossa. Suuntaamme Vekaran jälkeen suoraan etelään, emmekä käänny länteen Puumalaa kohti, vaan hetken matkaa etelään edettyämme käännymmekin itään ja kohti Sulkavan Lohilahtea ja Pölkkyniemeä. Sinne on tilattu kesätyönuorisolainen Ida ja kaksi koiraeläintä lyhyelle viikonloppulomalle. Matkalla näkyy kirkkovenekuntia Sulkavan retkisoutua suorittamassa. Pölkkyniemi on viehättävä maatilamatkailukohde Lohilahden kylän tuntumassa. Normi kesäkakskymppiset alkavat just sopivasti liukua kohti hellelukemia. Viimeinkin aurinkoa ja lämpöä muutenkin kuin lyhyinä välähdyksinä!
Vesitasolentsikka käy myös Lohilahdessa.
Aurinkoa, hellettä!
12.7.
Kesä alkaa lähestyä puoltaväliä. Kymmenjalkainen henkilöstötäydennys on lastattu Marjukkaan ja lähdemme kohti Katosselkää ja Honkasaarta. Toive siitä, että saaren ykköspoiju (se, johon on helpohkoa kiinnittyä) olisi vapaana ei toteudu. Onneksi kakkospoiju (se, johon on vaikeaa kiinnittyä) sentään on. Kiinnittyminen on, kuten arvata saattaa, melkoinen operaatio. Poiju on kaukana rannasta ja keulan kiinnityslenkin vieressä on kallio ja kiviä. Sellaisia, joihin ei pitäisi ajautua missään olosuhteissa. Keula on kuitenkin asemoitava niiden tuntumaan, jotta rantautuminen veneen keulasta onnistuisi edes kohtuullisen näppärästi. Marjukka lukitaan paikoilleen ankkurilla, kalliolenkillä ja kalliokiiloilla siten, että vaaralliseen asemaan ei ajauduttaisi vaikka tuulisi tai aallottaisi mistä tahansa suunnasta. Viritelmämme toimii ainakin tällä kertaa vallitsevassa olosuhteessa.
Muuten Honkasaari on upea paikka. Siellä pääsee jaloittelemaan, nuotiotunnelmoimaan ja mahtavat melontamestat ovat ihan vieressä. Ekana melomme Katosselän saariston sokkeloihin ja toisella kerralla Lieviskänkoskelle, pitkän lahden pohjukkaan, itään Honkasaaresta. Tässä vielä linkki Visit-Puumalan Lieviskänkoski-sivulle. Viikonlopun kruunaa uiminen, norppaeläimen vierailu veneen tuntumassa sekä tietysti se nuotiotunnelmointi. Ida valmistautuu CISV-liiderin hommiin.
Viikonloppu on lyhyt ja on palattava takaisin autolle Lohilahteen. Taas koittaa se hetki kesän kulussa, että muut lähtevät ja kippari luotsaa Marjukkaa seuraaviin seikkailuihin ihan itsekseen. Jään Lohilahteen vielä yöksi ja illalla ulkoilutan kameraa tunnelmakuvien tallentamistarkoituksessa.
15.7.
Muuttuvia suunnitelmia
Nyt olisi sopiva aikaikkuna vene- ja mökkivieraille. Erinäisten sattumusten ja sairastumisten takia tulee mutkia matkaan, mutta kaikkea tätä ei vielä ole tiedossa aikajanan tässä kohdassa. Oletettu tapahtumaketju vie Marjukkaa seuraavaksi Puumalaan, eli ei kun matkaan Viljakansaaren eteläpuoleista kaunista reittiä kohti länttä ja kirkonkylää. Ensimmäinen suunnitelman muutos tapahtuu välittömästi. Puumalan kirkonkylä on usein aika ruuhkainen tähän aikaan vuodesta, noin lievästi sanottuna. Nettivarausjärjestelmän mukaan vapaita laituripaikkoja on, mutta käytännössä kaikkialla on ihan täyttä, kun päiväkävijät tulevat torille ja kaupoille asioilleen. Kun on yksinään liikkeellä ja kipparoitavana yli kymmenmetrinen vene, on oltava vähän varovainen sen suhteen, millaisiin paikkoihin yrittää ängetä välillä voimakkaastikin virtaavassa ja ruuhkaisessa Puumalansalmessa. Oma painonsa vaakakupissa on silläkin, että Marjukan keula- ja peräpotkurit ovat poissa pelistä tällä veneilykaudella. Ei inahdustakaan eikä apua siltä suunnalta. Suunnitelma muuttuu siten, että menenkin ensin Rokansaareen yöksi ja sitten huomenna aamuvarhaisella Puumalaan tyhjentämään ja täyttämään tankkeja. Jos on tarpeeksi ajoissa, välttää ruuhkat. Näillä mennään. Niin sanotusti.
Rokansaaressa on muutama kanssaveneilijä ja laivailija, mutta mahdun sekaan kyllä. Pientä ankkuriliina-potkuridraamaa on tälläkin kertaa mutta ei onneksi omassa veneessä. Auttava käsi sekä maski-snorkkeli-otsalamppulaina helpottaa naapurin tuskaa tilanteessa ja sotku selviää ilman paineilmasukeltajaa tai liinan leikkaamista. Hyvin kävi lopulta vaikka huonosti kävikin.
Huominen on täällä ja on aika toteuttaa suunnitelman seuraava vaihe. Plääni toimii, ja aamuvarhaisella on vain pientä jonoa huoltotoimiin. Tapaan tuttuja norppaveneilijöitä ja puheliaan porilaisen pariskunnan! Palvelulaiturilla luvatta yöpynyt venekunta on samaan aikaan melko tiukkasävyisessä kehityskeskustelussa satamamestarin kanssa.
Rokansaaressa vietetyn illan aikana tuli suunnitelmia muokkaavaa lisä-informaatiota maailman tilasta, joten en jatkakaan tästä etelään vaan otan kohteeksi Vaahersalon ja mökkilaiturin. Mökille sijoittuva tapahtumakalenterimerkintä on kuitenkin vasta muutaman päivän päässä. Ensimmäiseksi välietapiksi valikoituu Pesolansaaren Mitinhiekka. Sinne siis!
Eletään lomakauden kliimaksia, joten Mitinhiekallakin on kavereita. Onneksi laituri alkaa täyttyä äärimmilleen vasta sen jälkeen, kun Marjukka on löytänyt paikkansa poijussa. Veneilijät ovat sopuisaa sakkia, ja kaikille tilaa riittää. Vietän Mitinhiekalla pari yötä ja siinä välissä ehtii meloa niin maan perusteellisesti Pihlajaveden saaristosokkeloissa. Löydänköhän lotjien hautuumaalahden vielä?
18.7.
Seuraava välietappi on Savonlinnassa. Yritän taas välttää ruuhkaa ja valitsen Törninpyörän laiturin Kasinon sijaan. Taktiikka toimii täydellisesti. Seuraa laiturissa pitää pieni laivasto. Aluksilla on vissiin kaksi perhettä liikenteessä. Molemmilla perheillä on yksi iso vene ikään kuin tukialuksena ja lisänä useita pienempiä veneitä. Lapsia on paljon. Kun laivasto lähtee liikkeelle, pienemmät veneet eivät ole hinauksessa vaan jokaisella paatilla on oma kippari ohjaimissa.
Itse pidän Savonlinnassa hellettä, luen ja katselen leffoja.
19.7.
Lyhyt siirtymä Kongonsaaren Koukkuniemeen. Tuulensuoja löytyy sivupoukamasta, jossa on oltu pari kertaa aiemminkin. Edellisellä kerralla oli käärme vedessä ja maalla. Nyt en ehdi polkua pitkällekään kun edessä luikertaa kyy. En tiedä, onko tällä otoksella lupa tehdä tieteellisesti pätevää päätelmää paikan käärmetiheydestä, mutta minusta tuntuu, että täällä on paljon käärmeitä ja että koirien ja lasten kanssa pitää olla varovainen. Nyt ei ole kumpiakaan mukana ja minulla on pitkävartiset kumisaappaat jalassa. Ei siis syytä huoleen.
Mustia muurahaisia on taas matkalla veneeseen oikein joukoittain. Jännä havainto: ne eivät osaa käyttää ankkuriliinaa kulkureittinä, mutta jos maihin menee veneestä pyöreäprofiilinen köysi, siitä tulee pian varsinainen highway.
Toinen havainto: Koukkuniemessä on itikoita ja paarmoja! Todella vähän tosin, mutta poikkeus tämän kesän yleislinjasta kun edellä mainittuja kiusankappaleita ei ole ollut juuri ollenkaan. Tai ei ole sattunut omalle kohdalle. Vähän on myös vettä järvessä. Pinta laskee hiljalleen entisestäänkin.
Käyn tiedustelumelonnalla lähivesillä. Kyytiin on alkuperäisen suunnitelman mukaan tulossa melontaseuraa (Anne ja Petri) ja kartoitan paikkoja jotta voisin olla kelpo retkiopas. Löydän tosi mahtavan reitin, joka kulkee Koukkuniemestä pohjoiseen, Viholansaaren ympäri. Aivan mahottoman hienoja paikkoja. Majava-aktiviteettia on runsain mitoin. Harmi vaan, että Anne sairastuu johonkin viheliäiseen vatsatautiin ja suunnitelmat muuttuvat jälleen. No, joskus myöhemmin sitten.
Yksi suunnitelma sentään toteutuu: kummipoika Iisakki on perheineen tulossa Vaahersaloon mökille. Seuraavana päivä sinne siis!
Saunotaan, melotaan, kalastetaan.
24.7.
Aika lähteä kohti kotisatamaa vähän niinkö lopullisesti tämän kesän osalta. Puumalassa jo hieman rauhoittuneessa Kippis-laiturissa yötä ja siitä sitten Listingin päivällistauon kautta kotilaituriin Linnoitusniemeen. Kesän 12.6. alkanut iso venereissu tulee näin taputelluksi 25.7.
Kotimatka on paahtavan helteinen lämpötilan keikkuessa kolmessakympissä. Rannoilla alkaa näkyä kuivuuteen kuukahtanutta kasvistoa. Eipä olisi tuotakaan uskonut kylmän ja märän alkukesän sateita pidellessä!
Heinäkuun veneilyt ei kuitenkaan oo ihan vielä veneilty. Pian serkut puolisoineen ovat vieraisilla Lappeenrannassa ja pitäähän heidät käyttää Saimaalla. Järvikin voi olla eksoottinen, jos on mereltä. Toiset Inkoosta ja toiset Norjasta, maan pisimmän vuonon pohjukasta (Årdalstangen 205 kilometrin pituisen Sognevuonon kauimmas sisämaahan kurkottavan haaran päässä). Jan Ove, Norjan mereläinen, on innokas meloja, joten käymme pienellä melontareissulla Ruuhon lähivesillä. Hän on ihmeissään tasaisen ja matalaprofiilisen maiseman keskellä, koska on tottunut hieman jylhäpiireteisempään vuonomaisemaan kotipuolessa. Tulee puheeksi syvyysulottuvuus. Heitän hatusta arvion, että Saimaan keskisyvyys on jotain 10-15 metrin luokkaa (toim. huom: 10,8 metriä syvimmän kohdan ollessa virallisesti 86 metriä). Jan Oven kotivuonolla kajakin alla on usein yli kilometri vettä. Että semmosta.
Päivä sujuu mukavasti melomisen, uimisen, koiraeläinten ulkoilutuksen, patikoinnin ja ruokakulttuurin merkeissä. Ilkonsaaressa käydään paluumatkalla ihmettelemässä skiittoja.
Heinäkuun lopussa ollaan Vaahersalossa remontti- ja oopperareissulla. Remonttiosasto pitää sisällään sisäovien maalausta ja Olavinlinnassa käydään kokemassa The Fairy Queen barokkiooppera, tosin hyvin modernina sovituksena.
Kameran muistikortilta löytyy perhosia ja joutsenia.
Elokuu ja viikonloppuveneilykauden alku
Elokuu alkaa soittokeikkaviikonlopulla. Veneilemään pääsee 8-10.8. Silloin suuntaan Pullikaiseen nelijaljaisten kera, vaikka keli onkin aluksi jyrinän ja salamoinnin sävyttämä. Rintama kulkee edellä ja minä aika lähellä perässä. Melomaankin pääsen. Kierrän Karvasalon. Muurahaiset marssivat Marjukkaan jälleen köyttä pitkin. Pitänee hankkia ankkuriliina myös veneen paapuurin puolelle. Lämpömittarissa perus kesäkakskymppinen.
15-17.8.
Mennään koko perheen voimin Ruuhonsaareen. Tuulista joten laguunisaari sopii hyvin kohteeksi. Toinen syy paikan valinnalle on se, että koko ajan laskeva vedenkorkeus avaa koko Ruuhon saariston kuivin jaloin kuljettavaksi. Kannakset levenevät eikä tarvitse pelätä jalkojen kastumista. Saarikierroksella osun paikalle, kun pyörteilevä tuuli houkuttaa Honka-Ruuhon korpinpojat hauskanpitoon. Ne leijuvat, syöksyilevät ja hyökkäilevät toistensa kimppuun melkoisessa korpinpelissä. Taitolentoa parhaimmillaan, jossa tehdään hurjia liikkeitä, välillä ylösalaisin lentäen. Yritän kuvata näytöstä parhaani mukaan. Minusta tuntuu, että korpit kyllä tietävät, että olen paikalla. Ehkä ne mahtailevat ja haluavat näyttää taitojaan – mopot keulivat. Korppien lentonäytöskuvia on tässä kesäkertomuksessa jo esillä ikään kuin matkan eri vaiheiden erottimina. Laitan vielä muutamia lisää seuraavaan galleriaan.
Pari tylliä tallustelee Taka-Ruuhon etelärannalla, jonne matatalalla oleva vesi on avannut laajan ruokapöydän kahlaajalinnuille. Uusi havainto minulle täällä, nuo tyllit.
Taistelevat korpit
22-24.8.
Olen tällä kertaa taas vaihteeksi liikkeellä omineni vähän jo viilenevässä kesäkelissä. Vietän koko viikonlopun Ilkossa, betonilaiturissa. Ensiksi olen laiturissa itsekseni mutta lauantaina ja sunnuntaina vaihtelevassa seurassa. Veneitä on kulussa ihan mukavasti. Sininen kajakki pääsee jälleen vesille – kierrän Ilkon pohjoispuolen saaristoa, molemmat Vitsait muun muassa.
Seuraavalla kerralla onkin jo syksy!
Karttalähde: Maanmittauslaitos/Kansalaisen karttapaikka
0 comments on “Kylmästä lämpimään”